Me suuntasimme tänä vuonna juhannuksen viettoon jo aatonattona, joka oli torstai. Päämääränä oli Suvisaaristo, josta voisin kätevästi jatkaa juhannuksen jälkeen matkaa länteen päin. Kipakka vastatuuli...

Koti veneessä
Me suuntasimme tänä vuonna juhannuksen viettoon jo aatonattona, joka oli torstai. Päämääränä oli Suvisaaristo, josta voisin kätevästi jatkaa juhannuksen jälkeen matkaa länteen päin. Kipakka vastatuuli...
Pidimme viime viikonlopun yhteydessä saldovapaita ja pääsimme lähtemään matkaan perjantaina puolilta päivin. Suuntana oli tällä kertaa Porvoon saaristo, josta halusimme löytää uusia saarikohteita. Onnistuimmekin poimimaan...
Hufvudstadsbladetin välistä löytyi 4. kesäkuuta Sommarbilaga – kesäliite, jonka sivuilla oli tuttua käsialaa. Kuvittaja Maija Hurme, joka on ollut mukana s/y Veerablen saaristomeren purjehduksilla viime vuonna ja sitä...
Olimme juuri palanneet Espoon saarikierrokselta, kun puhelin soi. Tuttu kuvittaja Maria Sann oli pyöräilemässä sataman ohi ja halusi tuoda meille tuliaisen. Kyseessä olikin varsin ihana...
Sunnuntain kaunistukseksi ajattelin nostaa esille vähän erilaisen naispuolisen seilorin. Paramount Picturesin supertähti Clara Bow (1905-1965) oli yksi mykkäelokuvan aikakauden kuuluisimmista näyttelijättäristä. Uransa alussa Bow kiersi kuitenkin...
Kesä ja helle. Mikä onni että olimme sopineet pitävämme saldovapaita juuri tällä viikolla! Vietämme nyt pitkää viikonloppua nauttien lämmöstä ja veneillen Porkkalan saaristossa. Lippis, aurinkolasit...