Alkusyksy on edennyt vauhdilla. Niin tuntuu kyllä tapahtuvan aina, kun siirrytään lomamoodista työelämään. Olen viime postauksen jälkeen tuottanut kolme näyttelyä – yhden Turkuun ja kaksi Helsinkiin – ja Mikko on tehnyt massiivisia ulko- ja yötuotantoja omalla sarallaan radiossa. Siinä sivussa on huollettu perämoottori, kaadettu masto, viety purjeet ja sprayhood huoltoon, tyhjennetty ja nostettu vene ja ajettu glykolit moottoriin. Uskomattoman määrän aikaa näihin kausihommiin saa kyllä uppoamaan. Meidän vene tuntui taas syöneen pienen kaksion verran tavaraa, ja pelkkään tyhjennykseen sai helposti kulumaan pari kolme iltaa. Tänään kuurasin veneen vesirajan, joka oli painepesurilla tehdystä suihkutuksesta huolimatta levästä ja satama-altaan öljystä tummankeltainen.
Mikko paini samaan aikaan rustirautojen irroituksen parissa. Niihin tehdään lisävahvistuksia. Talven aikana uusitaan myös osa vanteista ja rakennetaan keulaan ankkuriteline, mikä vaatii erinäistä hitsailua, keulalampun siirtämistä jne.
Kunnostuspuuhien ohella on mukava käydä läpi kesän matkamuistoja kuvien kautta ja pohtia, mihin paikkoihin haluamme palata uudelleen. Gotlanti ja erityisesti Fårö kuuluvat suosikkikohteisiini, ja Gotlannin kiertäminen kokonaan onkin houkutteleva ajatus, jonka toteutamme ehkä kesällä 2023. Lempipaikkoihini liittyivät tänä vuonna Lickershamn (josta olen kirjoittanut täällä) ja Herrvik. Pysähdyspaikkana länsi- ja itärannikon välillä toimi Fårösund, joka osoittautui aika persoonattomaksi lauttarannaksi, enkä välttämättä menisi sinne heti uudelleen. Seuraavalla kerralla tuolla pätkällä voisi pysähtyä esimerkiksi Slitessä.
Fårösundissa sattui kuitenkin hauska tapaus, kun aloin juttelemaan viereisen hollantilaisveneen omistajien kanssa. He olivat vanhempi pariskunta, jotka olivat kiertämässä Itämerta ja paluumatkalla Virosta. He eivät suunnitelleet enää uusia reissuja siihen suuntaan, minkä vuoksi me saimme lahjaksi kaikki heidän Viron karttansa! Se sinetöikin siihen saakka avoimen matkareittimme tältä kesältä.
Herrvik
57°25′15″N 18°54′48″E
Meri oli vihreä ja ystävällismielinen, ja aallot leikkisiä, kun matkasimme heinäkuun loppupuolella kohti Herrvikiä. Perillä meitä odotti viehättävä pieni kalastussatama. Aallonmurtajien suojaan kätketystä satama-altaasta haimme kyllä hetken jos toisenkin oikeaa paikkaa välttyäksemme ulapalta vyöryvältä voimakkaalta swelliltä. Allaolevissa kuvissa näkyvät uloimmat aallonmurtajat ja sisääntulo satamaan.
Vierasveneille osoitettua, ensimmäistä aallonmurtajaa emme edes harkinneet, sillä opaskirjassamme (Hamnguiden 7, 2018) oli vanhentunutta tietoa siitä, että syvemmälläkin satamassa olisi vieraspaikkoja. Ajoimme kirjan ohjeita seuraten tietenkin juuri siihen ainoaan kohtaan, johon EI saanut pysähtyä, eli paikallisille veneille varattuun pikku altaaseen, jonka syväyskin oli meidän köliimme nähden kovin arveluttava. Peruuttelimme sitten siitä ulos ja kiinnityimme yhteen sisemmistä aallonmurtajista, joihin kuulemma sai vapaasti kiinnittyä.
Aallonmurtajan päätypaikka oli kuitenkin kovin heiluvainen. Siis todella. Horjahtelimme hetken sitlootassa ja tulimme siihen tulokseen, että ”eihän tässä voi olla.” Päätimme siirtyä toistamiseen, nyt paraatipaikalle rantatien varteen, missä asetuimme kylkikiinnitykseen värikkäiden työveneiden perään.
Viivyimme siinä pari vuorokautta hyvin tyytyväisinä ja hyvin rauhassa. Sataman wc ja suihku sijaitsivat aivan vieressä, eikä siinä kohdassa keinuttanut lainkaan. Kukaan ei myöskään tullut koskaan kyselemään meiltä mitään. (Maksun suoritimme sataman konttorin laatikkoon puhelimitse satamaisännältä saamiemme ohjeiden mukaan, jolloin saimme pesutilojen avainkortin käyttöömme.) Muita vierasveneitä oli siellä täällä, mutta ei minkäänlaista tungosta, suihkujonoa tai muuta. Uudessa vierasvenelaiturissa oli oleskelumme aikana 5-8 venettä ja osa poijuista pysyi koko ajan tyhjänä.
Olimme pitkän päivän jälkeen nälkäisiä ja väsyneitä, ja päätimme syödä oikeasti ulkona, emmekä veneen kannella. Herrvikin rannassa sijaitsee laadukas, joskin hintavahko Hamnkrogen, jonka terassilla nautitun simpukkaillallisen ääressä tunsin yhtäkkiä olevani jossain paljon kauempana. Lämmin ilta ja satama-allas kalastajaveneineen toivat elävästi mieleen Kreikan.
Ensimmäisenä Herrvikin aamuna pakotin itseni nousemaan aamuneljältä, sillä halusin valmistaa kehoani seuraavan aamun varhaiseen lähtöön. Kävelin sataman poikki viimeiselle aallonmurtajalle pääskysten läpitunkeva viserrys korvissani. Taivas oli pehmeän vaaleanpunainen, vesi utuisen sinistä. Aurinko nousi Östergarnsholmin majakkasaaren takaa.
Päivällä teimme pienen kävelykierroksen sataman lähistöllä sijaitseville jylhille kalkkikivikallioille, joista tunnetuin on nimeltään Kuppen. Pyörät päätimme jättää vuokraamatta, sillä päivän tarkoitus oli totaalinen rentoutuminen ennen pitkää merimatkaa Latvian puolelle. Siihen Herrvik onkin aivan erinomainen paikka, jos hyvä ruoka, lekottelu ja veneiden katseleminen riittävät päiväohjelmaksi.
Sataman sympaattiset kalastajamökit toimivat nykyään kesämökkeinä ja vanhasta venevajasta voi hankkia paikallista tekstiilitaidetta, lankaa ja kotitekoisia hilloja. Rannassa palveli myös herkkuja ja kauniita lahjatavaroita myyvä kesäkahvila Herrviks Brygga, josta sai koirien jäätelöä (!) Me kävimme tästä syystä paikassa kaksi kertaa, olihan molemmat maut maistettava. Hilma oli jäätelöihinsä hyvin tyytyväinen, samoin minä omaan sahramivohveliannokseeni. Meillä ei ollut tarvetta päästä Herrvikissä kauppaan, mutta sellainen sijaitsee ”parin kilometrin päässä”. Kauppaan pääsee vuokrapyörällä ellei omaa ole matkassa mukana.
Oli ihana päästä kurkistamaan Herrvikin elämää, vaikka nopeastikin. Päivän loppuosa kului omalla kannellamme. Pääskyset lehahtelivat ympäriinsä, kaiteille ja köysille istahdellen. Mikko kiristi rullalaitteen ruuveja ennen pitkää ylitystä ja havaitsi (onneksi!) samalla, että etustaagin sokka kaipasi myös vaihtamista. Veden kimmellys särki silmiä ja vastatervatun kellotornin tuoksu kantautui satama-altaan yli.
Matkamme jatkui Herrvikistä kohti Latvian Ventspilsiä kello 03:40.
