Auringonnousun bongausta Söderskärillä

Tänä aamuna harmaa taivas roikkuu matalalla. Marraskuun puoliväli on ohitettu ja olemme reilun viikon verran totutelleet asumiseen kuivalla maalla. Joitakin kuukausia me elämme jälleen neuroosien, pelkojen ja toiveiden keskellä asunnossamme, jossa tuntuu ensinnäkin olevan aivan LIIKAA kaikkea. Siivottavia kulmia, tavaroita ja vaatteita joita emme käytä. Yksi tämän talven tavoitteeni onkin käydä ajatuksella kaikki läpi ja luopua siitä mikä on turhaa.

Arkkitehti-lehdessä vuonna 1979 julkaistussa esseessä Muumitalo, Muumilaakso, Tove Jansson kuvailee, kuinka ihmiset ovat aivan liian kauan asuneet laatikkotaloissa ja alkaneet kaivata irrationaalisia, leikkisiä taloja, jotka eivät masenna ilman että edes pääsee selville masennuksen syystä. Minusta tuntuu, että ymmärrän tämän nyt paremmin kuin koskaan. Onhan venekin tavallaan juuri tuollainen leikkisä, irrationaalinen ”talo”.

Suunnitellessani tulevan kesän reittiä käyn läpi muistiinpanojani viime kesän reissuilta. Nyt onkin hyvä hetki kaivaa esiin pari ihanaa kesämuistoa ja unohtaa hetkeksi ”talveksi teljetyn kesäkodin liikkumaton vilu” (Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu, 1970).

Asia jota veneilyssä suuresti rakastan, on mahdollisuus päästä erilaisiin paikkoihin omin avuin. Koska haluaisin kannustaa kaikkia aidosti nauttimaan lähimatkailun mahdollisuuksista, on tämänkin postauksen kohde edelleen sellainen, jonne pääsee myös ilman omaa venettä.

Söderskär

60°06′5″N, 25°24′8″E

Porvoon saaristossa sijaitsevaa Söderskärin majakkasaarta hehkutetaan lintubongarien sekä majakka- ja muumifanien paratiisina. Siitä on myös blogattu paljon, ja aivan erityisen tiuhaan elokuussa. Silloin lintujen pesintäaika on nimittäin päättynyt ja saarelle pääsee kätevästi suoraan Helsingin kauppatorilta, Vuosaaren Aurinkorannasta ja Sipoon Kalkkirannasta. Päiväretken hinta Söderskärille kesällä 2020 oli 69 euroa. Retki keskittyy majakkavierailuun ja perillä ollaan tunti ja 15 minuuttia. Hyvän kuvan yleisöristeilyistä saa reissublogeista Sini matkakuumeessa ja Merjan matkassa. Jukka Parkkinen on kirjoittanut majakan historiasta ja yhteyksistä Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjaan kattavasti retkipaikka.fi sivustolla.

Onko Söderskäristä siis mitään uutta kerrottavaa?

Kyllä on.

Jokainen retki ja kokemus saaresta on tietenkin erilainen jo sään muutoksistakin johtuen. Saarelle pääsee myös omalla veneellä, meloen tai vaikka luistimilla, kuten Melanvetoja-blogin Kilu.

S/y Veerable kävi Söderskärillä viime kesänä kahdesti. Ensimmäisellä, toukokuun vierailulla saavuimme saarelle näköetäisyyden päässä olevasta Kaunissaaresta. Tuona päivänä meri oli täysin pläkä joten jouduimme ottamaan moottorin avuksemme, mutta mikäs siinä. Jos ei kerran voi purjehtia, niin siinä tapauksessa majakan ihaileminen lähietäisyydeltä on kyllä paras mahdollinen kakkosvaihtoehto!

Annoimme linnuille pesimisrauhan ja jäimme ihailemaan Söderskärin siluettia peilityynelle ulapalle ankkuriin. Samalla päästiin ensimmäistä kertaa kokeilemaan uutta kumivenettä, jonka ristimme Hilmalaivaksi.  Hilma-koiramme ei tuntunut olevan uudesta kulkuvälineestä moksiskaan ja nousikin siitä lähtien aina innolla veneen kyytiin.

Ankkurissa aika häviää. Arkisetkin puuhat, kokkailu ja veneen huolto tuntuvat keskellä suurta sinisyyttä jotenkin… erityisemmiltä kuin rannassa. Vietimme päivää kannella ihmetellen täydellistä rauhaa ympärillämme. Pikkuhiljaa tuuli alkoi nousemaan ja pääsimme lopulta jatkamaan matkaa mukavassa 6 m/s tuulessa. Vene hyppelehti sivuaallokossa ja miehistö veteli päiväunia toukokuun kirkkaassa auringossa.

Me palasimme Söderskärille lintujen pesintäajan päätyttyä ja kiinnittäydyimme kallioon majakkasaarta vastapäätä.

Tällä kertaa saarella riitti omilla veneillä paikalle tullutta väkeä ja mekin kiertelimme saarta innokkaina. Pitkän ja keikkuvan riippusillan ylityksessä varmajalkaisin meistä oli varmasti Hilma. Aurinko helli Söderskärin seikkailijoita ja veneemme oli kallion takana hyvässä suojassa lounaasta puhaltavalta tuulelta. Söderskärin rannat ovat syviä mutta pohja kalliota, joten peräankkuria voi olla vaikea saada pitämään. Kovemmilla tuulilla en jäisikään Söderskärille yöpymään.

Saaren eteläpuolen sileäpintaiset, valasmaisen korkeat kalliot ovat aivan omaa luokkaansa ja erään kallion takaa löysimmekin kolme tuttua taiteilijaa. Päivä kului kuin huomaamatta, tekemättä mitään sen kummempaa. Välillä tartuin kirjaan ja luin laiskasti pari, kolme riviä. Sitten annoin kirjan vaipua ja jäin taas tuijottamaan majakkaa, riippusiltaa, saapuvia ja lähteviä veneitä.

Illalla seurasin auringon vajoamista mereen ja päätin herätä aikaisin seuraamaan sen nousua. Auringonnousujen bongailuni sai alkunsa heinäkuussa täysin vahingossa, kun satuin todistamaan mykistävää väriloistoa Ruotsin Utössä sataman ainoana hereillä olevana. Söderskärillä hiivin huopaan kääriytyneenä ja teekuppi kädessä kannelle aamuneljän jälkeen. Nojasin tyynyyn ja show saattoi alkaa.

Siinä minä sitten kökötin. Oli juhlavaa seurata auringonnousua niin itsekseen, niin keskellä merta. Majakkasaari tuntui hetken olevan yksin minun. Aamuyön ensimmäiset kuvat ovat blurreja mutta jaan ne silti, koska kokemani fiilikset välittyvät väreistä paremmin kuin sanoista.

Kello seitsemältä kirkas aamuaurinko vaimensi värien viimeiset vivahteet ja aloitti uuden päivän. Oli sunnuntai, yhdeksäs elokuuta, Tove Janssonin syntymäpäivä. Tuona päivänä liputettiin ensimmäistä kertaa myös suomalaisen taiteen kunniaksi.

Pikkuhiljaa alkoi muissakin veneissä näkymään elämää. Kuka valmisti aamiaista kannella, kuka lähti kävelylle ja pian kallioilla kävi jo kuhina. Puolen päivän jälkeen mantereelta saapuva vene toi saarelle uuden ihmisryhmän. Majakkaan pääsi tutustumaan ainoastaan kerran päivässä ryhmän mukana, eikä jonotus portaikossa tänä vuonna pahemmin houkutellut meitä. Jätimmekin sen osuuden suosiolla väliin ja seurasimme tapahtumia kuin kesäistä näytelmää, aitiopaikalta veneemme kannella. Janssonin essee Saari (1961) alkaa näillä sanoilla: On yllättävän paljon ihmisiä, jotka kulkevat ympäriinsä ja unelmoivat saaresta. Siltä se todella näyttikin, kun seurasi saarelle tunniksi tuotujen iloa ja tohinaa.

Kaikesta hauskinta on, että istuessani tuolla hetkellä sitloodassa joku valokuvasi maisemaa majakan huipulta. Ja siinä kuvassa näkyy myös s/y Veerable punavalkoisine kylkineen. Löysin Adventuristan blogipostauksen juuri tuolta päivältä aivan sattumalta. Kurkista ihmeessä, miltä sama maisema majakan huipulta silloin näytti!

 

Suosittelen

Marraskuu on jonkinlaista samanaikaisen luopumisen ja odotuksen aikaa, jolloin kaikki tuntuu huokuvan, ettei tähän hetkeen ole tarkoituskaan jäädä. Suosittelen pimeneviin päiviin Summer Maplen Spotify-listaa Tove soundtrack, joka sisältää tunnelmointimusiikkia Benny Goodmanin kiihkeistä vintagerytmeistä Josephine Bakerin kujeiluun ja Lau Naun eteeriseen leijailuun. Tämä jos mikä saa ainakin omat jalkani hyppelemään ja aivot muistamaan, että kevätlaulun aika koittaa lopulta aina.