Galleria Kuvituksessa Helsingissä avautui Itämeripäivänä kuvittaja Jenni Erkintalon näyttely, jonka uskon kiinnostavan merellisiä aiheita rakastavia blogin lukijoita. ”Meren äärellä saavutettua henkilökohtaista kokemusta on vaikeaa, ellei mahdotonta...
Kahden majakan päivä
Viivyimme Rödhamnissa lopulta kolme yötä ja huomasin tuntevani heti syyllisyyttä siitä, että matka ei edennyt. Näin siis siitä huolimatta, ettei meillä ollut edes selvää matkasuunnitelmaa!...
Auringonnousun bongausta Söderskärillä
Tänä aamuna harmaa taivas roikkuu matalalla. Marraskuun puoliväli on ohitettu ja olemme reilun viikon verran totutelleet asumiseen kuivalla maalla. Joitakin kuukausia me elämme jälleen neuroosien,...
Purjehduksen mindfulness
60°10′00″N, 25°26′10″E Porvoon saaristossa sijaitsevan Pirttisaaren edustalla aukeaa laaja ulappa. Kaukaisuudessa siintää Söderskärin majakkasaari luotoineen. Näillä laakeilla kallioilla on varmasti moni muukin hyvästellyt kesää ennen...
Parasta lokakuussa – kimmeltävät aamut ja autiot satamat
Yksi syksyn hienoimpia asioita ovat autiot satamat. Moni arvostaa satamia juuri seuran vuoksi, mutta meidän veneessä ollaan vähän introverttejä ja välttelemme huippusesongin ruuhkaa. Me käymme...
Miten minusta tuli purjehtija?
Miten ihmeessä minusta tuli purjehtija? En siis ole purjehtinut 5-vuotiaasta lähtien, enkä koskaan ollut edes mikään ulkoilmaihminen! Nuorempana koin aina olevani joukon epäurheilullisin (se, joka tuskastuttavan...
Purjehtijan puolukkaherkut
Minä en ole koskaan ollut mikään metsässä samoileva tyyppi ja olenkin tainnut marjastaa ja sienestää viimeksi lapsena. Muutama viikko sitten kävin kuitenkin puolivahingossa puolukkametsässä. Olimme...
Kontrastien Isosaari
60°06′5″N, 25°24′8″E Olen viime päivinä miettinyt, että mikä olisi se ihmeellinen tarina tai kokemus, joka ansaitsisi tulla nostetuksi esille Veerablen ihka ensimmäisessä matkapostauksessa. Ylitimmehän avomeren...