Ilman innoittajia jäisi moni juttu tekemättä

Vietämme sunnuntaipäivää Porkkalan edustalla, Lähteelän tyynessä merenpoukamassa. Iltapäiväksi olemme varanneet saunavuoron, muuta aikataulua ei ole. Mikko täyttää keulapiikissä sijaitsevaa diesel-tankkia jotta vene pysyy lämpimänä myös ensi yönä. Minä haudutan oolong-kupillisen toisensa perään, luen ja kirjoitan. Ainoa ongelmamme on juuston loppuminen, eli aika hyvä sunnuntai, sanoisin.

Tämä postaus on omistettu purjehtimisesta innostuneelle ja ensiveneen hankkimista pohtivalle ystävälleni Ainolle, joka kysyi taannoin minulta, onko olemassa naispuolisia purjehtijaesikuvia? Chatissa käyty keskustelu oli kuitenkin katkonainen, enkä tainnut lopulta vastata tuohon kysymykseen mitään selkeää.

Viime viikonloppuna keskustelin purjehtimisesta vanhemman naishenkilön kanssa, joka kuunteli kiinnostuneena intoiluani ja lausahti sitten, että kyllä ne naiset varmasti koko ajan enemmän tekevät itse… koskakohan joku nainen kiertää maapallon? Tipahdin samantien omasta kuplastastani takaisin ei-purjehtivien naisten maailmaan. Nainenhan kiersi maapallon jo vuonna 1977!!! Mutta mistäs sitä voi tietää jos ei aktiivisesti etsi tietoa purjehtimisesta. Suomen mediassa esillä olleet purjehtijat ovat valtaosin miehiä.

Eli siis. Naiset purjehtivat siinä missä miehetkin. Naispuolisia purjehtijoita tunnetaan satojen vuosien takaa ja listan tunnetuista naispurjehtijoista löydät esimerkiksi täältä tai täältä.  Tunnetuimpiin nimiin kuuluvat Dame Ellen MacArthur, Kay Cottee, Laura Dekker ja Tracy Edwards.

Omat esikuvani ovat sekä naisia että miehiä. Kirjailija, taidehistorioitsija ja herramiespurjehtija Göran Schildt tulikin jo mainittua edellisessä postauksessani. Naispurjehtijoista itseäni ovat innoittaneet erityisesti 70-luvun lopun yksinpurjehtijat kuten Clare Francis, kirjailija hänkin.

Veerablen venekirjastosta löytyvä, pehmeäkantinen pokkari Come Hell Or High Water (1977) on yksi purjehduskirjasuosikkejani. Luin Clare Francisin yksinpurjehduksesta Atlantin yli kertovan kirjan turvallisesti aurinkotuolissa Kalymnoksen rannalla. Sen lukeminen alkuperäiskielellä oli paikoitellen haastavaa, sillä se sisälsi paljon purjehdustermejä joista en vielä ollut kuullutkaan. Kirja sai minut siitä huolimatta koukkuunsa ja onkin varmasti yksi purjehdusharrastuksen aloittamiseen johtaneista tekijöistä. Ballerinataustaisen, pienikokoisen naisen määrätietoisuus, urheus ja tyyli tekivät minuun suuren vaikutuksen ja kiinnostukseni purjehtimiseen alkoi kasvamaan. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen myös Francisin Come Wind Or Weather -teosta (1978), joka puolestaan kertoo ensimmäisestä naisen kipparoimasta maailmanympäripurjehduksesta.

Kippari Clare Francis maailman ympäri purjehtineen ADC Accurat-veneen navigointipöydän ääressä. Kuva: Ben Schwartz 1977 © National Portrait Gallery, London

 

Tässä yhteydessä ärjyvät nelikymppiset (Roaring Forties) eivät viittaa ikäviin keski-ikäisiin, vaan eteläisellä pallonpuoliskolla kohdattaviin pahamaineisiin tuuliin, jotka on nimetty 40. leveyspiirin mukaan. Olemassa ovat myös Furious Fifties ja Screaming Sixties (!)

Lämpimässä veneessä on mukava lueskella Atlantin ylityksen ja maailmanympäripurjehduksen vaaran hetkistä… Come Hell Or High Water sisältää myös paljon mustavalkokuvia. Niissä näkyvissä retroissa purjehduskamppeissa on oma viehätyksensä, vaikka ne nykyisiin vedenpitäviin mutta hengittäviin asuihin verrattuina olivat varmasti jäykkiä ja kömpelöitä. Come Wind Or Weather sisältää myös ainakin purjehtijoille kiinnostavia listauksia, kuten 12 henkilölle tarvittu ruokamäärä maailmanympäripurjehduksen aikana (!) ja ADC Accutracilla mukana koitoksessa olleet purjeet.

Hauska anekdootti: Vuonna 1985 Helsingin Kaivohuoneella järjestettiin Hjallis Harkimon yksinpurjehduksen kunniaksi juhlat, joihin osallistui 550 ihmistä, yhteistyökumppaneita, sukulaisia ja ystäviä. Juhlissa Harkimo ja Clare Francis kisasivat radio-ohjatuilla purjeveneillä Kaivohuoneen altaassa.

Francisin kirjat, kuten useimmat venekirjaston aarteet on löydetty divareista. Mikon ylpeydenaiheisiin venekirjastossamme kuuluu puolestaan kattava sarja Pertti Dunckerin omakustanteena julkaisemia matkakertomuksia maailman meriltä. Duncker on kirjoittanut matkoistaan itse suunnittelemallaan ja rakentamallaan Merivuokko -purjeveneellä kuusi kirjaa, joista neljä kuvaa maailmanympäryspurjehdusta vuosina 1990–1996.

Tulen esittelemään tulevissa postauksissa lisää innoittajia, ja erityisesti naispurjehduksesta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan Suomen Naispurjehtijoiden toimintaan. Löydät Naispurjehtijat myös Facebookista.

Omasta mielestäni parasta purjehdusseuraa ovat merta rakastavat ihmiset, sukupuoleen katsomatta. Helppo tapa päästä jyvälle purjehtimisesta ja kartuttaa kokemuksia ovat Facebookin lukuisat Gastipörssit, jossa miehistöä etsivät kipparit ja purjehtimaan kaipaavat vapaaehtoiset voivat löytää toisensa. Itse löysin Kivojen tyyppien gastipörssin kautta jo kahtena kesänä Veerablen naisiston reissuille osallistuneen Helin, joka purjehtimisen lisäksi valmistaa muuten aivan erinomaisia banaanilettuja!

Aurinko paistaa nyt lämpimästi veneen kannelle. Viereltämme laiturista irtautuu juuri purjevene, jossa on vain yksi purjehtija, tällä kertaa naispuolinen.

Blogin vasta aloittaneena olen myös miettinyt omaa rooliani ja sitä, miten minun pitäisi itseäni blogin kirjoittajana kutsua? Bloggaaja-nimitystä pidetään kai nykyään vähättelevänä ja vaikka teenkin blogia omaksi ilokseni enkä ammatikseni, haluan miettiä muita, vähän yksilöllisempiä termejä. Vaikutusvaltaan viittaava, yleisimmin käytössä oleva vaikuttaja-nimitys ei kuitenkaan tunnu ihan omalta.

Näiden suoraan-saunasta-kuvien myötä en kyllä mitenkään koe itseäni miksikään esikuvaksi. Viimeisenä kaikesta haluan nimittäin jakaa mitään roolimalleja, joiden mukaiseksi jonkun pitäisi pyrkiä. Siksi kaikista keksimistäni nimityksistä innoittaja kuulostaa parhaalta – vapaalta, kannustavalta ja rohkaisevalta. Ilman innoittajia jäisi moni juttu tekemättä. Mieluiten olisin blogini kautta siis itsekin juuri innoittaja.

Innoittajista innoittuneena ja suloista sunnuntai-iltaa toivottaen,

Veera