Kaivattu helle ja Mickelskärin kalliot

Kaivattu helle ja Mickelskärin kalliot

Kesä ja helle. Mikä onni että olimme sopineet pitävämme saldovapaita juuri tällä viikolla! Vietämme nyt pitkää viikonloppua nauttien lämmöstä ja veneillen Porkkalan saaristossa. Lippis, aurinkolasit ja suojakertoimen 50 aurinkovoide ovat aivan ehdottomat veneilyvarusteet, muuten pökertyisin hohtavan veden äärellä hetkessä.

Torstaina kun lähdimme matkaan, tuuli kuoli kesken kaiken ja seurasi täys pläkä, rasvatyyni keli. Emme halunneet kulkea pitkään moottorilla, joten jäimme ensimmäiseksi illaksi Espoon Suvisaaristoon Gåsgrundetiin. Se ei kuulu omiin suosikkipaikkoihini, mutta tarjosi meille tällä kertaa mukavan pysähdyksen, ilta-auringon ja metsän täynnä kieloja.

Seuraavana aamuna kävin aamu-uinnilla Gåsgrundetin kallioilla ja sitten jatkettiin matkaa. Tuuli oli leppoisa mutta riitti kuitenkin kuljettamaan meitä mukavasti eteenpäin.

Bylandet

59°59.54′ P, 24°34,49′ I

Eräs lempipaikkojamme pääkaupunkiseudun lähistöllä on Porkkalanniemen itäpuolella, Kirkkonummella sijaitseva Bylandet, joka kuuluu Stora Mickelskärin saariryhmään. Saaren pohjoisrannalla on yksi poiju ja länsipuolella viisi. Me olemme yleensä kiinnittyneet länsirantaan, jossa on laakeita kallioita ja hieno grillipaikka. Ankkuroituminen kannattaa tässä rannassa unohtaa, sillä poijuja yhdistää vedenalainen kettinki.

Bylandetissa on ollut aina meidän vierailumme aikana mukavan rauhallista. Vaikka veneitä on vieri vieressä, jäävät kovimmat bilettäjät yleensä palveluita tarjoaviin satamiin. Vastarannan Merikarhujen jäsensatama näyttää sekin olevan aivan täynnä, mutta täällä riittää tilaa ja avaruutta kaikille. Katselen miten joutsenet liukuvat äänettömästi pitkin lahden pintaa.

Eteläpuolen huikeilla kallioilla voi tuijottaa aavaa horisonttia ja rantavedessä pulikoida. Itse olen käynyt vedessä vähän joka välissä – aina kun kuumuus on alkanut tuntumaan liialliselta.

Me arvostamme simppeleitä asioita ja hakeudumme saaristossa mielellämme paikkoihin joissa on: kallioita ja tilaa hengittää, riittävä (1,65) syväys ja pitäviä kiinnityspaikkoja, koiran mahdollista uida ja melskata, grillipaikka rannan läheisyydessä ja siistit huussit (tai edes yksi, kuten Bylandetissa).

Mikä Espoon saarista on sinun suosikkisi ja miksi?