VEERABLE
Kapteenin rouva vai kapteenitar?

Kapteenin rouva vai kapteenitar?

Päivän postauksen otsikko on kompa. Purjeveneessä ei nimittäin ole kapteenia, eikä siksi myöskään kapteenin rouvaa. Olen työni myötä termeistä tarkka tyyppi, enkä siksi halua viljellä vääriä sanamuotoja edes leikilläni. Kapteeni viittaa laivan päällikköön, joka on suorittanut merikapteenin tutkinnon. Merikapteenin (AMK) tutkintoaika on 4,5 vuotta ja opintojen laajuus 270 opintopistettä. Tämäkään koulutus ei kuitenkaan vielä suoraan anna pätevyyttä kansipäällystötehtäviin laivassa, minkä vuoksi läheskään kaikki merikapteenin tutkinnon suorittaneet eivät koskaan pätevöidy laivalla toimiviksi päälliköiksi. Pätevöityminen edellyttää nimittäin merikapteenitutkintoa sekä 36 kuukautta palvelua vahtiperämiehenä tai 24 kuukautta vahtiperämiehenä, joista 12 kuukautta yliperämiehenä. (Tämän kappaleen sisältämiä sanamuotoja on tarkennettu 10.11.2020)

Purjeveneen ohjaamiseen ei vaadita vastaavia näyttöjä ja purjeveneessä (kuten muissakin pienveneissä) vastuuhenkilön nimike on kippari. Kannattaa myös huomata, että venettä ohjaava henkilö ei automaattisesti ole kippari, sillä purjeveneessä tehtäviä monesti vaihdellaan. Esimerkkinä: Kippari saattaa olla sisätiloissa tutkimassa matkasuunnitelmaa, kun perämies ohjaa venettä kannella. Kippari voi myös ryhtyä hetkeksi vaikka kokiksi, mutta hänen päällikkyytensä ei katoa hetkeksikään.

Entäpä jos veneessä on pariskunta, joka vastaa yhdessä matkasuunnitelmista?

Kompassisuunta 180 -purjehdusblogin ja purjevene Ainan kaksihenkinen miehistö kirjoittaa molempien pariskunnan osapuolien olevan veneen kippareita. ”Käskyjä jakaa se, joka kulloinkin on ruorissa, ja se toinen tottelee. Reitit suunnitellaan yhdessä ja päätöksistä keskustellaan vähintäänkin riittävästi.” Kuulostaa vähintäänkin ihailtavalta toiminnalta!

Toisen, ystäviemme veneen miehistö toimii puolestaan niin, että veneen omistaja on sen kippari, mutta enemmän purjehduskokemusta omaava puoliso ”vastaa purjehduksesta”.

Entäs sitten meidän veneessämme? Me olemme hankkineet s/y Veerablen yhdessä ja omistamme sen 50/50.  Ohjaaminen on yleensä minun vastuullani ja purjeet Mikon, jolla on myös enemmän voimaa käyttää niitä. Kun olemme kahdestaan liikkeellä, Mikko ohjaa useimmiten lähdöt ja rantautumiset, minä toimin keulagastina. Osaamme kuitenkin tarvittaessa molemmat tehdä kaikkea, eli nämä roolitukset koskevat reissuja jotka teemme kahdestaan. Molemmilla on myös kokemusta 3-4 hengen miehistön tai naisiston johtamisesta yksin.

Matkasuunnitelmista päätetään yhdessä ja jos niistä tulee erimielisyyksiä, on kyse yleensä lyhyen matkan etapeista ja nopeista, väsyneenä tehtävistä päätöksistä, ei suurista linjoista. Mikolla on veneen korkein pätevyys ja erityisen tärkeä, sähkötekninen osaaminen. Ilman sitä olisimme joutuneet maksamaan pitkän pennin lukuisista ulkopuolisista tilaustöistä. Minä toimin veneen sisustussuunnittelijana, ruokavastaavana ja kokkina, Mikko tiskaa.

Veneen kipparin antamat tehtävänannot ovat yleensä lyhytsanaisia, jotta ne pysyvät selkeinä ja yksiselitteisinä tilanteessa kuin tilanteessa. Erityisesti pariskunnan yhteispurjehduksessa lyhyet napakat ohjeet voi kuitenkin kokea tylyinä. ”Älä aina komentele!!” Meidän purjeveneessä haasteita tuottaakin juuri tuo ”toisen ohjatessa toinen tottelee” -osuus. Me olemme molemmat nimittäin ärsyttävän omapäisiä mä-ite-tyyppejä. Ja siitä seuraa välillä kirjaimellisesti vääntöä vesillä.

Esimerkkitarina alkaa mereltä, jossa purjehdimme vastatuuleen kohti Porkkalaa. Matkan varrella meille tulee kinaa purjehtimiseen liittyvistä päätöksistä, eikä aivan ensimmäistä kertaa. Eli vaikka sopu sijaa antaa ja niin edespäin, niin kyllä meillä kinataan ja riidellään usein raikuvasti. Erimielisyys alkaa tällä kertaa purjeiden säätämisestä. Maltillisempana purjehtijana minä vaadin reivaamaan keulaa tuulen ollessa 8-10 m/s. Mikkoa vauhti ja kallistuminen ei haittaa ja päädymme kiistelemään asiasta. Lopulta  jätän ohjauksen sitä vaatineen Mikon käsiin ja lähden kimmastuneena sisälle. Argh!

Yhtäkkiä kuulen Mikon hoitavan kannella sekä ohjausta että purjeita, ja pian vene tekeekin vastakäännöksen, eli vendan. Mikko on alkanut opettelemaan yksin purjehtimista ja on siinä askeleen minua edellä. Tarkoitus on, että molemmat pärjäisivät myös tilanteessa missä toinen ei esimerkiksi loukkaantumisen tai pahoinvoinnin vuoksi voisi osallistua purjehtimiseen. Palaan samantien kannelle ja haluan nähdä miten vendan voi tehdä yksin. Haluan nimittäin tehdä seuraavan käännöksen itse!

Siitä alkaakin hauska treeni. Teemme useita vendoja luovuttaen toisillemme vuorotellen sekä ohjauksen että purjeet. Samalla riitakin unohtuu. Vendojen tekeminen yksin on superhauskaa, s/y Veerable kulkee niin hienosti ja meno on tasaista 10 m/s tuulenpuuskista huolimatta. Itsensä voittaminen ja uuden oppiminen on kyllä ihan parasta! (ja sitä keulaa reivattiin myös jotta homma pysyi kasassa).

Onko muissa veneissä vääntöä matkan aikana tehtävistä päätöksistä? Miten vesillä eteen tulevat kiistatilanteet teillä ratkaistaan?

Yksi tärkeimmistä kipparilta vaadittavista taidoista on selkeys, delegointitaito ja rauhallisuus tilanteessa kuin tilanteessa. Toistaiseksi meillä on kipparin roolista vielä vääntöä, sillä minun suurin haasteeni purjehtijana on turha pelko ja varovaisuus, Mikon taas kärsimättömyys ja hermojen menettäminen.

Olen kuitenkin superylpeä siitä, kuinka suuren määrän tietoa ja taitoa me molemmat olemme varsin lyhyessä ajassa ottaneet haltuun. Ajoittainen valtataistelu on mielestäni parempi asia kuin se, jos vain toinen olisi kiinnostunut veneilystä ja toinen mukana pelkkänä matkustajana. Olen tavannut vierasvenesatamissa pariskuntia, joiden miehet hoitavat kavereineen purjehtimisen ja naiset tuskin saavat köysiä irti laiturista. Itse en yksinkertaisesti uskaltaisi olla veneessä tietämättä miten se toimii. Tällainen stereotyyppinen roolitus on myös auttamattoman vanhanaikainen, onhan vesillä myös paljon purjehtivia nais- ja miespareja.

Meidän veneessä mennään siis toistaiseksi näin ja välillä kättä vääntäen, mutta suurempaa kapinaa ei varmaankaan ole luvassa. Kipparin rooli kuuluu loppupeleissä sille, jonka hermot pitävät jokaisessa tilanteessa. Meillä on siinä molemmilla vielä opittavaa.

Turvallisuus-corner

Miksi kulussa olevassa veneessä pitää olla yksi, etukäteen päätetty kippari?

1. kesäkuuta astui voimaan uusi vesiliikennelaki, joka korostaa erityisesti veneen päällikön vastuullista roolia. Kipparin vastuulle kuuluu veneen toiminnoista vastaamisen lisäksi kaikkien veneessä olevien turvallisuudesta ja mukavuudesta huolehtiminen. Kipparin tehtäviin kuuluu myös turvallisuusohjeiden läpi käyminen mahdollisten vieraiden kanssa ennen matkaa. Mitä tehdään jos jotain sattuu? Mistä soitetaan apua, missä ovat hätäilmoitusvälineet, ensiapuvälineet jne. Jos siis lähdet esimerkiksi ystävien veneellä vesille eikä näistä asioista puhuta mitään, niin kysypä kipparilta!

Kipparin muistilista:

  1. Tarkista veneilyolosuhteet – liian haastavalla kelillä ei kannata lähteä veneilemään, vaan siirtää lähtöä suosiolla seuraavaan päivään.
  2. Tarkista veneen ja varusteiden kunto. Esim. Jokaiselle veneilijälle sopivan kokoinen ja hyväksytty pelastusliivi ja veneeseen äyskäri tai pilssipumppu sekä veneen koosta riippuen mela, airot tai ankkuri köysineen. Veneestä on löydyttävä toimiva käsisammutin ja muut katsastusvälineet ja niitä on myös osattava käyttää.
  3. Ota mukaan veneen rekisteröintitodistus ja muut tarvittavat asiakirjat. Jos veneily vaatii reittisuunnittelua, ota mukaan myös ajantasaiset merikortit. Huom: Paperikartat ovat aina ehdottomat olla mukana, sillä karttaplotteri voi pimentyä esim. sähkövian myötä.
  4. Neuvo kaikkia ja erityisesti veneen ohjaamisesta vastuussa olevia turvallisesta toimimisesta: veneilemään lähdetään vain selvin päin. Pelastusliivien tai muiden kelluntapukineiden tulee olla puettuna kun vene irtautuu laiturista.
  5. Huolehdi, ettei veneily aiheuta haittaa tai häiriötä muille ihmisille tai ympäristölle.
Kirjavinkki

Merta rakastavan viestintävalmentajan, Sirke Lohtaja-Ahosen Suomalainen purjehdussanasto (Texthouse, 2013) sisältää lähes 2000 purjehdussanaa nykysuomen purjehdusslangista 1800-luvun merimiessuomeen. Kirja selvittää perusteellisesti 127 tärkeintä sanaa, sekä niiden ruotsin- ja englanninkieliset vastineet. Varsinaisen sanaston lisäksi kirjassa on kiinnostavia tarinoita sanojen alkuperästä ja aivan älyttömän hyvä kiteytys veneen viestinnästä, jonka tavoitteena on yhteinen ymmärrys. Vahva suositus niin vasta-alkajille kuin kokeneille konkareille.

Ymmärtäväistä uutta viikkoa!

xxx,

Veera