Aah ihanaa, viikonloppu. Levylautasella venyttelevää jazzia ja lasissa hyvä punaviini. Lattialla ovat levällään suuret Itämeren kartat. Olen tänään taas mittaillut etäisyyksiä ja suunnitellut tulevaa…
Siitä innostuneena ajattelinkin jakaa kanssanne uuden matkakertomuksen! Ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että allekirjoittanut on aikamoinen majakkafani ja välillä on reissusuunnitelmakin tehty jonkun kiinnostavan majakan mukaan.
Tällä kertaa tuuli kuljettaa Ruotsin puolelle, tarkemmin sanottuna maan itäisimpään saariryhmään, joka on ollut luonnonsuojelualue vuodesta 1976 lähtien. Paikan nimi on Svenska Högarna ja karujen kalliosaarten ystävälle se on aika täydellinen ympäristö. Olemme käyneet siellä kahdesti ja mieli vetää jo takaisin.
Ensimmäisellä reissulla saavuimme Svenska Högarnaan hernerokkasumusta. Olin taistellut viimeiset kolme tuntia pysyäkseni kurssissa, sillä peräaallokko oli noussut aika kohtuulliseksi. Matka Ahvenanmaan Rödhamnista oli kestänyt vaihtelevalla 4-6,5 solmun nopeudella kahdeksan tuntia ja saaren ilmestyminen yhtäkkiä sumusta eteemme oli todella toivottu näky.
Svenska Högarna on meille muistorikas myös siksi, että on vain kahdenlaisia purjehtijoita, niitä jotka on käyneet kivellä ja niitä jotka ei vielä ole. Ensimmäisellä visiitillä meidänkin statuksemme nimittäin muuttui, kun osuimme samantien rantavedessä piileskelevään kariin. Veneen kylki karahti kiveen ja koko alus keikahti vähän. Me tuijotimme toisiamme pitkään, täysin sanattomina.
Heti kun olimme kiinnittyneet rantaan, alkoi vimmainen tutkiminen. Tuliko jostain vettä läpi? Mikko sukelsi useita kertoja hyiseen veteen ja yritti paikantaa kolhun, mutta ei löytänyt mitään. Mikä paikka kolhia venettä! Mietimme kuumeisesti mitä tehdä. Olimme kaukana vähän joka paikasta. Entä jos vettä alkaisi tihkua sisään keskellä merta? Jatkoimme kuitenkin matkaa yön yli nukuttuamme, vaikkakin alkuun sydän kurkussa. Kolahdus oli kuitenkin ollut suurempi purjehtijoiden itsetunnolle kuin veneelle, joka paikattiin lopulta vasta pari kuukautta myöhemmin Suomessa.
Mutta otetaanpa uudelleen! Kokemus ei nimittäin estänyt meitä rantautumasta saarelle vuoden kuluttua uudelleen, olihan jännittävä saari kaiken harmistuksen keskellä jäänyt tarkemmin tutkimatta. Nyt tiesimme myös minne EI kannata ajaa.
Toisella kerralla matka Svenska Högarnaan kesti täydet 12 tuntia, sillä tuuli oli leuto ja täysin vastainen. Luin matkan aikana Kyllikki Villan kirjaa Ei eilistä, ei huomista, jonka viipyilevä rytmi sopi toivottoman hitaaseen etenemiseemme, tehden sen jopa jotenkin mielekkääksi.
Miksi kiire
hidastetaan vähän
katsellaan.
En tahtoisi vielä
joutua perille.
Loppumatkasta käynnistimme koneen, sillä aloimme jo huolestua mahtuisimmeko kiinnittymään turvallisesti saarelle. Svenska Högarnan pääsaarella on nimittäin vain yksi paikka, minne omalla veneellä voi kiinnittyä. Saaren itäpuolella sijaitsevaan kapeaan lahteen kannattaa ajaa varovasti ja pysytellä keskellä vesialuetta. Lahdenpoukamassa olevaan puulaituriin mahtuu kylkikiinnitykseen kolme venettä. Seuraavina tulleet kiinnittyvät ensimmäisten kylkeen, tai lahden pohjukassa sijaitsevaan poijuun. Ankkuroitumisessa kannattaa varautua kalliopohjaan. Kanssamme on samaan aikaan ollut saarella aina alle kymmenen venettä kerrallaan. Haasteellisinta on veneen kääntäminen kapeassa lahdessa. Lahdesta ulos peruuttamista emme ole tuulen vuoksi halunneet kokeilla. Lahden suulla oleva poiju on ruotsalaisen veneseuran Svenska Kryssarklubbenin käytössä.
(Sijainti- ja rantautumistietoja on korjattu / tarkennettu 22.12.2020.)
Laiturissa oli tullessamme kaksi purjevenettä eli saimme juuri viimeisen laituripaikan! Kylkeemme kiinnittyikin hetken päästä vanhalla suomalaisveneellä, eli Finn Expressillä matkassa ollut mukava ruotsalaisporukka. Onnistuneen rantautumisen jälkeen Mikko nosti kohteliaisuusviirin mastoon ja nautimme ankkurimaljat.
Svenska Högarnan Painkiller
4 osaa ananasmehua
2 osaa appelsiinimehua
1 osa kookosmaitoa
2-4 osaa rommia
hyppysellinen kanelia
koristeeksi mintunlehti
Uusi visiitti olikin ihana. Viivyimme saarella pari yötä, kävimme omatoimisesti Skärgårdstiftelsenin hoitamassa majakassa, kurkimme pieniin kalastusmökkeihin, retkeilimme saarta kiertäviä pitkospuita pitkin sinne tänne ja istuimme kalliolla iltaa muiden purjehtijoiden kanssa, reiluilla turvaväleillä. Satuin illan keskustelussa mainitsemaan, että koronaetäisyyksien pitäminen sujui muuten ihan hyvin, mutta kaksi asiaa alkoi olemaan lopussa: Tiskiaine ja kananmunat. Olimme matkalla etelään ja halusimme pysytellä ulkosaaristossa. Kaupassa käynti ei juuri innostanut pandemian vuoksi, eikä niitä ei ollut lähipäivinä vastaan tulossakaan.
Seuraavana aamuna saimmekin mieltä lämmittävän lahjan. Kylkikiinnitykseen tullut venekunta kiitti avusta luomumunilla! Veneen omistaja sattui omistamaan mantereella kanoja ja heillä oli veneessä munia riittämiin muillekin. Sydän. Yksi parhaita juttuja purjehtimisessa on juuri tämänkaltainen aito yhteisöllisyys ja apu, mitä harvemmin kohtaa kaupungissa vaikka kaikenlaisia naapuririnkejä olemassa onkin. Voitte varmaan kuvitella, miten suuren ilon kauniit ruskeansävyiset munat tuottivat.
Svenska Högarna tarjoaa kiinnostavia lenkkipolkuja vaihtelevassa maastossa, eikä Hilma-koirammekaan tuntunut pahastuvan siitä, että se sai kulkea luonnonsuojelualueella vain hihnassa. Majakan lisäksi saarella on toinenkin korkea rakennus, SMHI:n (Sveriges meteorologiska och hydrologiska institut) sääkeskuksen torni. Hilma taisi peräti löytää saarelta kutsumuksensa, sillä Svenska Högarnalla sijaitsee myös saariston pienin kioski. Mikäs sen parempi kesätyöpaikka!
Keskellä merta eristyksissä sijaitsevalla saarella perheineen asuva kokki Sarah Anderin on tehnyt valokuvaaja Per Ranungin kanssa kauniin ruokakirjan, jonka voi ostaa saariston pienimmästä kioskista tai verkosta. Herkullisten ruokaohjeiden lisäksi kirjaan on taltioitu Svenska Högarnan karu kauneus kaikkina neljänä vuodenaikana. Tutustu kirjaan täällä.
Gustaf von Heidenstamin suunnittelema 18 metriä korkea majakka sytytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1874. Upeassa kunnossa olevan majakan on vuodesta 1994 lähtien omistanut Edward Sjöblomin säätiö ja sitä ylläpitää Saaristosäätiö Skärgårdstiftelsen.
Mikkoa ei korkeus huimannut, mutta minä kärsin kaikesta majakkarakkaudestani huolimatta jälleen korkeanpaikan kammosta. Jäin hihittämään kattoluukulle, mutta onnistuin kuitenkin näkemään kiiltävän lampun läheltä ja mahtavat maisemat yläilmoista. Veneellä kokattiin tuona iltana kasvislasagnea ja tehtiin reittisuunnitelmia. Keskusteluissa pyöri myös majakkaleffa The Lighthouse (2019), jonka tornia Svenska Högarnan majakka vähän muistutti. The Lighthouse on loistava psykologinen elokuva, joka kuvaa eristyneellä majakkasaarella kasvavaa paranoiaa. Teatraalisen vainoharhaista tunnelmaa tukee filmille kuvatun elokuvan mustavalkoisuus ja vanhanaikainen kuvasuhde 1,19:1.
Kuva elokuvasta The Lighthouse on ladattu täältä.
Ruokakuvat eivät ole tällä kertaa kaikkein tyylikkäimmästä päästä, mutta kaiken meri-ilman ja kiipeilyn jälkeen ovat konstailemattomat ja simppelit asiat niitä parhaita.
Svenska Högarna sopii kohteeksi venekunnalle joka ei kaipaa kahvilaa, ravintolaa tai muita palveluja. Ruotsin eristynein asuttu saariryhmä sijaitsee 19 meripeninkulman päässä mantereesta eikä sinne kulje yhteysvenettä. Laiturin läheltä löytyvät kaksi puuceetä ja roskalaatikot. Saarella asuvien perheiden talot sijaitsevat majakan juurella ja niiden pihamaat ovat yksityisaluetta. Saariston pienimmästä kioskista saa saarella tehdyn keittokirjan lisäksi ostaa virvoitusjuomia, sipsejä ja karkkia. Käteismaksu purkkiin.
Jos suunnittelisin Ruotsin puolelle retkeä erityisesti majakoiden perusteella, niin kiinnostavan kierroksen voisivat tarjota lähekkäin sijaitsevat majakat Svenska Björn, Svenska Högarna ja Grönskär. Seikkailumieltä se toki vaatii. Ensimmäinen majakoista on ihailtavissa vain veneestä, eikä Sandhamnin eteläpuolella sijaitsevalle Grönskärillekään ole asiaa kuin tyynellä ilmalla. Lisää itäisen Ruotsin majakkavinkkejä löydät täältä. Ruotsissa toimii myös vuonna 1996 perustettu Svenska Fyrsällskapet. Se on kaikille avoin yhdistys, joka toimii hyvin samantapaisesti kuin Suomen majakkaseura.
Svenska Högarnan suojeltu, karu luonto on todella kaunis ja vesi on ollut molemmilla kerroilla siellä käydessämme puhdasta. Viime kesänä istuin pitkään kalliolla ihailemassa kareihin iskeytyviä aaltoja. Niiden pärskeet lensivät korkealle. Dramaattisten kalliorantojen vastapainoksi saaren sisäosista löytyy upeaa nummea ja monimuotoista kasvillisuutta. Maisema on joka puolella saarta avara. Täällä on tilaa hengittää, mietin. Täällä näkee kauas.
Kiitos hyvin tehdystä ja mukavasta matkakertomuksestasi!
Tästä Svenska Högarna -jutusta heräsi kysymys, kun kirjoitit sataman olevan saaren eteläpuolella. Arholma – Landsort -satamakirjan mukaan satama on saaren itäpuolella. Samaisen satamakirjan mukaan sinne mahtuisi jonkin verran enemmän veneitä kuin sinun mainitsemasi määrä. Mitä mieltä olet, jos pannaan keula maihin ja perä ankkuriin?
Toimin Facebookin Saariston Satamien ja Purjevenefoorumin ylläpitäjänä. Mielestäni juttusi ovat hienoja ja sinun kannattaisi julkaista niiden linkkejä näissä Fb-ryhmissä, niin kuin Mikko nyt on tehnytkin. Jos juttu koskee selvästi satamia, niin Saariston Satamissa kannattaa julkaista. Jos enempi vaan purjehtimista, niin silloin Purjevenefoorumissa.
Kiitos viestistä ja postausneuvoista Pertti! Ja olet oikeassa, meillä ei tuota karttakirjaa ole ja tarkistin poukaman sijainnin turhan kiireessä netin kartasta. Laituri löytyy itäpuolelta, ja mainittu Svenska Kryssarklubbenille varattu poiju on Skrubban ja Ytterholmen pikkusaarten välissä. Veneiden koko vaikuttaa toki tilaan, meidän kokemuksen mukaan laituriin kylkikiinnitykseen mahtuu tosiaan 3 ja niiden kylkiin 3 lisää. Samaan aikaan on poukaman perällä ollut keula rannassa kaksi venettä ja poijussa yksi. Tuolloin oli aika ”täysi tunnelma”, huomioiden olemassaolevat 2 ulkohuusia. Svenska Högarnassa on kivipohja, mutta jos ankkurin saa pitämään niin varovasti edeten mahtuu varmaan useampikin vene. Meillä on molemmilla kerroilla ollut sen verran tuulista, että ankkuroituminen on jätetty mielestä.