60°06′5″N, 25°24′8″E
Olen viime päivinä miettinyt, että mikä olisi se ihmeellinen tarina tai kokemus, joka ansaitsisi tulla nostetuksi esille Veerablen ihka ensimmäisessä matkapostauksessa. Ylitimmehän avomeren pelkästään tänä kesänä kahdeksan kertaa ja takataskussa on varmaan tsiljoona itselle tärkeää matkakuvaa.
Meille purjehtiminen on alusta saakka ollut tietoinen valinta, jonka kautta haluamme tehdä parhaamme tiedostavan ja ympäristöystävällisen matkustamisen puolesta. Lähimatkailun tärkeyttä ei mielestäni voi liikaa hehkuttaa ja haluankin siksi aloittaa läheltä, syksyisestä viikonloppureissusta Isosaareen, johon pääsee toukokuun puolivälistä syyskuuhun saakka myös yhteysaluksella, jos merellinen tunnelma alkaa kiinnostaa.
Ilmat ovat alkaneet syyskuussa nopeasti kylmenemään ja kovan tuulen varoitukset ovat voimassa yhä useammin. Me seuraamme säätiedotuksia Ilmatieteen laitoksen ja Windy-applikaation kautta, sillä niiden ennusteet ovat osoittautuneet kaikkein luotettavimmiksi. Tämän tarinan viikonlopuksi oli luvattu kovaa puuskaista tuulta eikä kukaan ystävistämme innostunut veneilystä (mitä en yhtään ihmettele!) Päätimme siis suunnata vesille keskenämme, mutta pysytellä kuitenkin tarpeeksi lähellä jos ilma kehittyisi kunnon myrskyksi. Irrotimme köydet perjantaina tuttuun tapaan heti työpäivän päätteeksi ja suuntasimme kohti Isosaarta, joka sijaitsee aivan Helsingin edustalla, näköetäisyydellä Suomenlinnasta. Tuttu matka taittui reippaasta aallokosta huolimatta 10-11 metrin tuulessa nopeasti.
Rantauduimme Isosaaressa päälaiturin sijasta niin sanottuun laguuniin, eli pienvenesatamaan joka on Helsingistä lähestyttäessä saaren vasemmassa päässä. Veerablen syväys on 1.65 m (eli veneen pohjan alimman kohdan etäisyys tyynestä meren pinnasta) ja olemme kiinnittyneet Isosaaressa aina juuri laguuniin. Veneen syväystä ja veden syvyyttä tarkastellaan aina saariin rantautuessa, jotta vältytään pohjakosketuksilta. Isosaaren laguuniin päästäkseen pitää vain ajaa tarkasti pitkin väylää ja välttää aallonmurtajien kivenmurikoita. Laiturissa on poijukiinnitys. Kiinnittyimme laguunin ensimmäisen laiturin puolivälin paikkeille, joka on turvallisen etäällä aallonmurtajasta sekä lahdenpohjan matalikosta. Olemme huomanneet, että ulapalta tulevat tuulet osuvat usein päälaituriin häiritsevän voimakkaasti, mutta laguunissa on ollut kovallakin kelillä rauhallista. Rantautumisen jälkeen olikin aika kaivaa perjantaialkuillan nopeat ”hätäeväät” esille ja istahtaa hetkeksi kannelle ennen saaren tutkimista. Toisella puolella laituria oli sympaattinen pieni troolari. Minulla on jokin soft spot näitä vanhoja teräsrunkoisia työveneitä kohtaan. Toistaiseksi olen matkannut sellaisella vain lapsena, kun perhematkusti hinaaja Auran kyydissä Gotlantiin. Ehkä vanhana vielä asutaan teräspaatissa, sitten kun ei enää jakseta purjehtia.
Ensin risuja
Mitään luksusmatkailua Isosaari ei toistaiseksi tarjoa ja veneilijän näkökulmasta 25 euron satamamaksu on palveluiden tasoon verrattuna korkea. Vertailun vuoksi: Turun saariston satamissa yöpyminen maksaa yleensä maksimissaan 20 euroa, mikä sisältää veden, sähkön ja suihkumahdollisuuden 24 h. Niitä ei Isosaaressa ole tarjolla. Laiturien yhteydessä ei ole WC:tä, ja erityisesti pienvenesatamasta kävelymatka sinne on pitkä. Sauna lämpiää reittiliikenteen ja tilausryhmien mukaan, eikä erillistä suihkutilaa ole. Grillaamisesta haaveileville saarelta löytyy pieni, katokseton tiilistä rapattu grilli ja useampia pallogrillejä, mutta polttopuut tai hiilet pitää tuoda saareen itse.
Sitten ruusuja
Isosaari on todellinen kontrastien saari. Sen pohjoispuolella on pitkä hienohiekkainen ranta, jonka horisontissa Helsinki siintää utuisena, niin lähellä ja kaukana yhtä aikaa. Rannalle on tänä kesänä rakennettu lyhyeen oleskeluun sopivia, minimalistin silmää hiveleviä Nolla-hotelleja. Nollan missiona on edistää hiilineutraalia luontomatkailua tarjoamalla helposti lähestyttävä tapa irtautua arjesta.
9 neliön kokoiset mökit eivät ole mitä tahansa kesäasumuksia, vaan Nesteen koehanke, jonka tarkoitus on testata tulevaisuuden nollapäästöistä mökkielämää. Mökin tarvitseman energian tuotannossa hyödynnetään aurinkokennoja ja uusiutuvaa dieseliä. Mökin suunnitellut Robin Falck kertoo saaneensa inspiraation Nolla-mökin suunnitteluun purjehdus- ja retkeilymaailmasta. Kun mökki siirretään muualle syksyllä, mistään ei huomaa, että paikalla on mökkeilty. Falckin ajatuksista ja hänen omasta Nido-mökistään, joka sijaitsee Sipoon saaristossa ja on Nollan edeltäjä, voit lukea lisää täältä.
Mökin katolla olevat aurinkopaneelit keräävät sähköä käyttöä varten. Liesi toimii dieselillä, joka on valmistettu sataprosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista, eli jätteistä ja tähteistä. Liesi toimii myös mökin lämmittäjänä, ei pelkästään ruoanlaitossa. Nollassa on käytetty suomalaista, ekologista Kerto LV-puuta, jota pidetään kestävänä. Tulevaisuudessa mökin osia on niiden kuluessa siis mahdollisimman helppoa vaihtaa uusiin ja siten antaa mökille pitkä käyttöikä. (Lähde: Ilta-Sanomat)
Nollakohteita on Isosaaren seitsemän pikku kartiohotellin lisäksi myös Espoon Keilaniemessä ja Paraisten Utössä. Törmäsimme Nolla-konseptiin nyt ensimmäistä kertaa ja ihastuimme siihen kovasti. Vähäpäästöiset minimökit voivat olla vastaus monelle, joka haaveilee mökkeilystä, mutta ei ole valmis panostamaan siihen kaikkea vapaa-aikaansa. Aloimmekin heti pohtimaan, kenelle lähipiiristä voisi antaa lahjaksi luonnonläheisen luksusyön. Mikä loistava aineeton lahjaidea!
Lisäksi olemassa on vielä spesiaali Marimekko Nolla, eli Marimekon, The Nolla Companyn ja Hotel Rantapuiston yhteinen projekti, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen designin näkyvyyttä ja merkitystä maailmalla. Vuosaaren upeassa merenrantamiljöössä sijaitseva Marimekko Nolla on sisustettu Marimekon 2020 syysmalliston kuoseilla, jotka ovat saaneet innoituksensa retkeilystä, lähimatkailusta ja kaupungin vilinästä irtautumisesta. Bongasin Marimekon raikkaita vanhempia kuoseja myös Isosaaren Nollissa.
Kontrastien saari
Isosaari on mukava retkikohde niille, jotka kaipaavat vain pikaista tuulettumista merellä tai etsivät merellistä kohdetta työpaikan virkistyspäiväksi. Voisin kuvitella, että lapsiperheille kasemattien bongailu entisessä armeijan saaressa on varmasti jännittävä kokemus. Mekin löysimme kävelylenkillä mm. vanhan ampumaradan. Aivan vapaasti saaressa ei kuitenkaan voi turvallisuussyistä liikkua. Siitä tuntuvat kertovan jo saaren kartasta löytyvät uhkaavat nimet, kuten Jyrkkäniemi ja Pirunpelto. Siellä täällä onkin varoituskylttejä suljetuista alueista, jotka sisältävät vaarallisia kuoppia, kalliolouhoksia, rautakoukkuja ja asepesäkkeitä.
Karun saaren sisäosissa sijaitsevat puolestaan hyvin hoidetut, samettiset nurmikentät golffaajille. Isosaaren 9-reikäinen golf-kenttä on rakennettu jo 1980-luvulla ja saaren ollessa suljettu vain harvat ja valitut pääsivät kentälle pelaamaan. Toisin sanoen siellä on pelannut mm. Suomen Presidentti vieraidensa kanssa. Nykyään kentällä pelaaminen on kuitenkin mahdollista kaikille. Kauniilla paikalla sijaitseva Isosaaren golfkenttä on kuitenkin todella haastava. Se on Suomen vaativin par-3 kenttä.
Meri ja kalliot
Meri ja sen voima ovat Isosaaressa voimakkaasti läsnä kaiken aikaa ja kallioihin murtuvien aaltojen dramaattinen kohina kuuluu saarta kierrellessä joka suunnasta. Saaressa tulen ajatelleeksi, että tänä viikonloppuna ei todellakaan voi puhua saariston ”hiljaisuudesta” – niin äänekästä täällä on! Ensimmäisenä yönä veneen natina valvottaa lähes aamuun asti. Syynä on poijuun kiinnitetty köysi, joka sijaitsee juuri minun punkkani seinän takana. Seinä MURISEE ja valittaa, koko yön. Ongelma ratkaistaan vasta päivänvalossa. Samaan poijuun viritellään toinenkin köysi, jolloin veneen paino ja riuhtaisut tuulessa eivät kohdistu vain yhteen köyteen.
Minulle Isosaaren upein juttu ja elämys, jonka vuoksi haluan palata tähän paikkaan, ovat saaren eteläpuolen kalliot. Tällä reissulla meri pauhasi tauotta ja kävin kallioilla ihailemassa kuohuvaa ulappaa useita kertoja. Luulenpa etten ole koskaan ollut niin tarkkaavainen ja aistit avoimina kuin asuessani veneessä. Aamukuuden ja -seitsemän välillä onnistuin bongaamaan puolivahingossa myös auringonnousun. Olen kuluneen kesän aikana järkyttänyt itseäni asettamalla silloin tällöin herätyksen päälle neljältä aamuyöllä. Sitten olen hiippaillut ulos, taivaanrannan väriloistoa odottamaan. Isosaaressa tajusin huojentuneena, että auringonnousu näkyy nyt kaksi tuntia myöhemmin kuin heinäkuussa. Auringonnousuja ehtii siis syksyisin ihailemaan vähän aamu-unisempikin.
Leppoisia hetkiä Veerablella
Meidän Isosaari-viikonloppuna reittiliikenne oli sään vuoksi peruutettu ja saimme olla saaressa todella rauhassa. Meidän lisäksemme ”Laguunin” puolella pienevenesatamassa viivähti vain muutama vene. Päälaiturissa yöpyi samoin vain muutamia purjeveneitä, yksi kookkaampi moottorialus ja sukeltajaseuran alus Orbiit. Hilma koiramme päätti käydä tutustumassa sukeltajien alukseen lähemmin ja juoksi ruoan tuoksun houkuttelemana tietenkin suoraan messiin. Itse tyydyin kiertelemään kannella ihmettelemässä sukeltajien varusteita ja märkäpukuja (tietenkin vasta saatuani kutsun astua peremmälle). Tällaistakin harrastetaan siis aivan Helsingin edustalla!
Kiertelimme tuulista saarta ihaillen huikeaa aallokkoa, jonka vuoksi jäimmekin saareen kahdeksi yöksi. Pääsimme kuin pääsimmekin nauttimaan reittiliikenteen päättymisen vuoksi pian suljettavasta saunasta (avautuu jälleen loppukeväällä) ja tietenkin uimaan meressä. Isosaaren sauna on askeettinen armeijasauna, jonka puku- ja pesutilat ovat päässeet vähän rapistumaan, mutta kyllä siellä hyvät löylyt saa! Illalla paistoimme pannulla lohta joka nautittiin kynttilänvalossa.
Pauhaavan meren innoittamana aion etsiä jostakin divarista käsiini John Fowlesin vuonna 1969 kirjoittaman klassikkoteoksen Ranskalaisen luutnantin nainen (The French Lieutenant’s Woman), jonka lukemisesta on jo vuosia. Kirjaa paremmin on näkömuistiin jäänyt Karel Reiszin ohjaaman samannimisen draamaelokuvan (1981) kohtaus, jossa Meryl Streep seisoo huputetussa viitassaan Lyme Regisin kaarevalla pitkällä aallonmurtajalla The Cobbilla. Pitääpä ehkä katsoa uudelleen myös elokuva!
