Kuvituksia saarista #1

Kuvituksia saarista #1

Olimme juuri palanneet Espoon saarikierrokselta, kun puhelin soi. Tuttu kuvittaja Maria Sann oli pyöräilemässä sataman ohi ja halusi tuoda meille tuliaisen. Kyseessä olikin varsin ihana yllätys: Maria oli viime kesänä mukanamme purjehdusretkellä Vallisaaressa ja nyt saimme kiitokseksi paketin Vallisaari-kahvia, Marian itsensä kuvittamassa pakkauksessa! Kahvihifistelijöille ja kuvitusfaneille tiedoksi, että kaunis paketti sisältää Kaffe Obscuran kolumbialaista Pink Bourbon-kahvia. Helsinki-päivänä lanseerattu pieni erikoiserä on Helsingin kaupunginmuseon kausituote. Jos paketin onnistuu vielä itselleen nappaamaan, sanoisin sen olevan tämän kesän ihanin venetuliainen!

Vallisaari valikoitui Veerablen päiväpurjehduksen kohteeksi viime vuoden toukokuussa, ajankohtana jolloin saarelle ei vielä kulkenut yhteysvenettä. Me emme olleet koskaan käyneet ”liian lähellä sijaitsevalla” saarella, mutta nyt sinne oli hyvä syy mennä. Maria oli juuri aloittelemassa saareen liittyvää kuvitustoimeksiantoa ja lähti mukaan, jotta voisi tutkia saarta ja piirtää siitä luonnoksia. Kuinka hauskaa nähdä työn lopputulos nyt vuoden jälkeen!

Merellisiä aiheita, lokkeja ja laineita usein kuvanneen Maria Sannin käsialaa löytyy kaupunginmuseosta nyt myös animaation muodossa. Kaupunginmuseon valokuviin pohjautuva animaatio Linnoitettu paratiisi on nähtävissä 12.6.–26.9.2021 museon aukioloaikoina. Vallisaari-aiheinen kahvi ja animaatio ovatkin kaupunginmuseon kontribuutio Helsinki Biennaleen.

Purjehdus, meri ja saaret kannustavat taatusti ihmistä luovuuteen, ja viime aikoina on julkaistu toinenkin Veerablen purjehduksella alkunsa saanut kuvitussarja. Siitä lisää pian!

Veerable-blogille tehty kuvitus: Maria Sann, 2020