Miten minusta tuli purjehtija?

Miten ihmeessä minusta tuli purjehtija? En siis ole purjehtinut 5-vuotiaasta lähtien, enkä koskaan ollut edes mikään ulkoilmaihminen! Nuorempana koin aina olevani joukon epäurheilullisin (se, joka tuskastuttavan odottelun jälkeen valittiin viimeisenä pesäpallojoukkueeseen). Rakastan hotellihuoneiden ylellisiä lakanoita, kauniisti aseteltua ruokaa, taidetta, antikvariaatteja, joie de vivreä.  Rakastan hitaita aamuja ja pitkiä iltoja, kynttilöiden sytyttelyä ja pehmeään vilttiin kääriytymistä. Inhoan sekä hikoilua että palelua, ja nukun villasukat jalassa ympäri vuoden.

Kiintymys mereen on kuitenkin syvällä. Se on lapsuudesta saakka tuttu ja raivoavanakin kaunis. Meitä vietiin ja kannustettiin meren äärelle pienestä saakka. Ukkini oli ammatiltaan merikapteeni, mutta itse en kyllä tiennyt purjehdusharrastusta aloittaessani lajista juuri mitään. Mielikuvani oli lähinnä että siihen liittyy ”kauheasti köysiä”. Veneilyyn liittyvä kuvasto tuntui vieraalta – maskuliiniselta ja kilpailuhenkiseltä.

Yhtäkkiä havaitsen ohjaavani kymmenmetristä purjevenettä kaatosateessa keskellä avomerta – enkä ole koskaan ollut onnellisempi kuin siinä hommassa. Miten tähän oikein päädyttiin!?

Me olemme matkustaneet paljon, Mikko ja minä. Viime vuosien aikana olemme kuitenkin muuttuneet tieten tahtoen lomalentoturisteista matkapurjehtijoiksi. Päätös muutoksesta ei tapahtunut hetkessä, vaan monen asian tuloksena. Me olemme nähneet matkoillamme huikeita paikkoja, mutta matkustamisen muoto, eli viikko tai pari ”kaukana poissa” jossakin, minne emme koskaan enää palaisi, alkoi jossain vaiheessa toistamaan itseään. Lomalla hankittu rusketus tuntui haalistuvan jo kotimatkan aikana. Istuimme lukuisilla lentokentillä ja asemilla väsymyksestä palellen, aina sidottuina jonkun toisen laatimaan aikatauluun: lentoihin, busseihin, lauttoihin, juniin. Impulsiivisella, lyhytkestoisella matkustamisella ei tuntunut olevan päämäärää, se oli alkanut menettää merkitystään.

Kotona me teimme töitä, jotta pääsisimme lähtemään matkalle. Matkustamiseen sisältyi kuitenkin ainainen lopullisuuden tuntu, se ei ollut kestävää. Ilmasto- ja ympäristöhuoli alkoi myös painaa mieltä yhä raskaampana. Yhtenä viimeisistä pitkistä lentomatkoistamme me kävimme häämatkalla Etelä-Vietnamissa. Löysimme roskameren. Odottamamme kelluvat ruokamarkkinat vilisivät rottia. Istuimme rannalla tuijottaen lamaantuneina vettä jossa ei voinut kahlata. Itketti.

Yksi asia johti toiseen. Yle Radio 1 teki kirjailija-purjehtija Göran Schildtistä tämän satavuotissyntymän kunniaksi mukaansatempaavan Matkakuume-sarjan. Istuimme Merihaan kansitasolla, kuuntelimme ääneen luettuja matkakertomuksia ja kiinnostuimme Schildtin elämästä. Schildt ehti Välimeren tuttuihin matkakohteisiin ennen massaturismia, ja hänen kuvaamistaan 40-60-lukujen matkakuvista välittyi menneen maailman vastustamaton lumous. Göran Schildt oli taitava valokuvaaja, joka kuvasi välimerellistä tunnelmaa, elämää aluksella ja matkakumppaneitaan. Tämä veneilykuvasto tuntui minustakin kiinnostavalta! Schildtin upeaan valokuva-arkistoon voit tutustua täällä.

Christine Schildt Kreikan saarella Skopelosissa vuonna 1963. (Kuva Göran Schildt/ SLS) 

Seurasi Schild-teemainen kesäloma. Etsimme Schildtin kirjat käsiimme divareista. Matkustimme Tammisaareen katsomaan Alvar Aallon Schildteille piirtämää taloa nimeltä Villa Skeppet. Vierailimme Göran Schildtin matkakuvista koostetussa näyttelyssä ja ostimme mm. ylläolevasta arvoituksellisesta kuvasta tehdyn postikortin. Onko valkoasuinen nainen vastaanottamassa vai hyvästelemässä venettä? Kortti on yhä kaupunkikotimme jääkaapin ovessa. Kävimme tietenkin myös Turun Forum Marinumissa tutustumassa Schildtin eleganttiin veneeseen Daphneen – ja seurasimme lopulta kirjailijaa ”Odysseuksen vanavedessä” Kreikan Lerokselle, missä Schildt asui ja kirjoitti useita vuosia.

Kreikan matkaan sisältyi myös Mikolle lahjaksi tilaamani purjehdusretki Kalymnoksen edustalla. Odotimme purjehtimista jännittyneen innostuksen vallassa, olettaen kuitenkin menevämme jonkinlaiselle ylelliselle päiväristeilylle, samalla tavalla kuin olimme matkanneet aikaisemmin Afrikassa ja Aasiassa, muiden kuljetettavina.

Kokkino -paatti oli 21 jalkaa (6.40 m) pitkä. Sen kreikkalais-kanadalaisella omistajalla oli vaikeuksia virkavallan kanssa, sillä turistien viemisestä merelle olisi pitänyt maksaa elinkeinoveroa. Miehellä oli valkoiseksi haalistunut poninhäntä ja revenneet shortsit. Parhaat päivänsä nähneessä veneessä oli rispaantuneet purjeet ja tiivis tunnelma. Vessan puuttuminen selvisi vasta matkan aikana. Sain käydä keikkuvassa sisätilassa ämpärillä, jonka sisällön veneen omistaja sitten tottunein elkein kippasi laidan yli. Lupsakka kipparimme soitti pienestä kaiuttimesta musiikkia, ja kertoi omasta elämästään hupaisan tarinan toisensa perään. Siitä huolimatta pelkäsin koko purjehdusreissun ajan ja olin varma siitä että vene kaatuu, että me kuolemme kaikki, ja että tämä oli nyt tässä.

Kreikan meri on erilainen kuin Suomen. Suomessa tuuli on terävämpää ja puuskaisempaa. Kreikassa aallot ovat suurempia, mutta vyöryvät hitaammin. Tottumattomana purjehtijana veneen kallistelu oli minulle kauhistus.

 

Kukaan ei tietenkään kuollut tuon päivän aikana, mutta jotain täysin päinvastaista kyllä tapahtui. Me nimittäin tunsimme elävämme. Reissun jälkeen alkoi ankara pohtiminen. Me halusimme oppia purjehtimaan. Keskustellessamme asiasta kävi ilmi, että me molemmat olimme lapsesta asti ”vähän haaveilleet” purjehtimisesta. Nyt tai ei koskaan, päätimme. Me tarvitsimme veneen!

Ensimmäinen veneemme oli 29-jalkainen kimppavene joka hankittiin nopeasti, vain muutama kuukausi Kreikan matkan jälkeen. Seuraavana talvena me istuimme joka tiistai-ilta tunnollisesti aikuisopiston etupenkissä opiskelemassa saaristolaivuri-tutkinnon sisältöjä. Merikartoissa on aina ollut jotain kiehtovaa ja opin lukemaan niitä ja merimerkkejä jo nuorena. Saaristolaivuri-tutkinto sisälsi kuitenkin todella paljon itselle uutta asiaa navigoinnista ja vesiliikennesäädöksistä. Kurssin tentittyämme me jatkoimme rannikkolaivuri-kurssille. Mikon ansiosta veneemme korkein tutkinto on juuri rannikkolaivuri,  sillä itse jätin työkiireiden vuoksi rannikkolaivurin tentin tulevaisuuteen. Matemaattisesti lahjakasta Mikkoa kiinnostelee myös teoriaopintojen seuraava aste, joka sisältää mm. tähtitieteellisen merenkulun oppeja.

Teoriakurssien perään me kävimme Purjehduskoulu Abregon purjehtijakurssin, jossa oltiin vihdoinkin oikeasti veneessä. Harjoittelimme purjehdusta kimppaveneellä yhden kesän ja totesimme, että tämä ei riitä! Me tarvitsemme oman veneen. S/y Veerable hankittiin syksyllä 2018 Helsingistä. Jos haluat tietää lisää veneemme tiloista ja tekniikasta, voit lukea niistä täältä.

Sittemmin olemme käyneet myös Radsailsin iltapurjehduksella oppimassa pimeäpurjehduksen perusteet ja suorittaneet Rannikkolaivurin radiotutkinnon (SRC-tutkinto). Oli muuten varmasti ensimmäinen kerta elämässäni, kun läpäisin jonkun kokeen pistein 100/100 (!), eli innostus oli melkoinen. Purjehduskouluja ja -kursseja löytyy netistä paljon ja ne ovat keskenään todella erilaisia. Abregoa suosittelen vasta-alkajille jotka kaipaavat rauhallista ja kannustavaa etenemistä. Radsails sopii enemmän huimapäille. Eräs ystäväni aloittelee juuri vaihtoehtoisten, meriystävällisten purjehduskurssien pitämistä. Niistä pääsenkin ehkä kertomaan lisää ensi keväänä!

Suurin oppiminen on kuitenkin tapahtunut merellä, tilanteissa joita ei ennalta osaa aavistaa.

 

Olen purjehtinut naisporukan kipparina mm. kaksi kertaa Helsingistä saaristomerelle. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita naisiston reissuilta ei ole puuttunut. Kuva: Pive Toivonen

Jähmettynyt hymy on ikuistettu läheltä-piti-tilanteen jälkeen Ahvenanmaan eteläpuolella, kun jouduimme Mikon kanssa yllättäen myrskyyn ja olimme oikeasti vähällä broachata. 

Palasimme myös kerran Kalymnokselle purjehtimaan pikku Kokkinolla. Tällä kertaa sen omistaja sai ottaa rennosti, kun me hoidimme purjehtimisen.

Etapit 2019-2020

Kahden ensimmäisen purjehduskautemme aikana s/y Veerable on vieraillut seuraavissa satamissa ja ankkuripaikoissa (osassa olemme käyneet monta kertaa). Reissujen kesto on vaihdellut yhdestä yöstä seitsemään viikkoon.

Onko listalla joku paikka josta haluaisit kuulla blogissa enemmän?

Suomi

• Barösund
• Bylandet
• Bogaskär
• Girsholm (venekerhon yksityinen saari)
• Gåsgrund
• Hanko, Itämerenportti
• Hangonkylä
• Helsingholmen
• Houtskär Näsby
• Högkopplan (venekerhon yksityinen saari)
• Högsåra
• Isosaari
• Jurmo
• Jussarö
• Kaunissaari
• Kitiskari
• Korppoo Korpoström
• Korppoo Katilot (yksityinen saari)
• Korppoo Verkan
• Kökar Helsö
• Kökar Karlby
• Kökar Sandvik
• Lähteelä
• Paraisten portti
• Pirttisaari
• Porvoo
• Rödjan
• Rövaren
• Suomenlinna
• Stenskär
• Stora Brändö
• Stora Fagerö
• Stora Herrö
• Stora Svartö
• Söderskär
• Tunhamn
• Vallisaari
• Vänö
• Utö
• Örö

Ahvenanmaa

• Degerby
• Käringsund
• Kökar Helsö
• Kökar Sandvik
• Kökar Karlby
• Maarianhamina
• Märket
• Rödhamn
• Seglinge E

Ruotsi

• Ankarudden
• Fejan
• Furusund
• Fårö, Gotlanti
• Gotska Sandön, Gotlanti
• Grisslehamn
• Varnöfladen
• Landsort
• Lilla Nassa
• Möja
• Nynäshamn
• Nämdö Bullerö
• Nämdö Långvik
• Sandhamn
• Svenska Högarna
• Utö

Viro

• Tallinna

 

Me aloitimme siis purjehtimisen yhdessä, ilman että kummallakaan olisi ollut siitä aikaisempaa kokemusta. Se tuntui täydelliseltä vastaukselta kysymykseen, miten ihmeessä jatkaa meille tärkeitä yhteisiä matkaseikkailuja ilman lentämistä? Kuten näkyy, me matkustamme edelleen paljon, nyt vain tuulen voimalla. Ensi kesän pitkän reissumme päämääränä on Tanska.

Romanttinen unelma kodista veneessä on toteutunut tavallaan puolivahingossa samassa paketissa.  Vaikka meidän lasikuituveneessämme ei Suomen vesillä ole mahdollista asua vuoden ympäri, olen kuitenkin sen myötä entistä kiinnostuneempi vesillä asumisesta ja sen eri muodoista. Aika näyttää mihin lopulta päädytään!

Jos sinulla on unelma, jonka aloittamista tai toteuttamista lykkäät ja emmit, niin kannustaisin aloittamaan nyt. Koskaan ei ole liian myöhäistä -sanonta ei nimittäin päde ihan joka asiaan! Oli unelma mikä tahansa, niin on turha jäädä odottelemaan sen toteutumista tekemättä asialle itse mitään.

Kaikkein tärkeintä unelmien toteuttamisessa on nimittäin päätös.