Galleria Kuvituksessa Helsingissä avautui Itämeripäivänä kuvittaja Jenni Erkintalon näyttely, jonka uskon kiinnostavan merellisiä aiheita rakastavia blogin lukijoita.
”Meren äärellä saavutettua henkilökohtaista kokemusta on vaikeaa, ellei mahdotonta jakaa sellaisenaan toisille. Sanat, kuvat, ja jopa videot tuntuvat vain alkuperäisen kokemuksen kalpeilta heijastuksilta. Jenni Erkintalo on kuitenkin tarttunut rohkeasti juuri tähän aiheeseen, ja kiteyttänyt tunteensa kauniiksi ja koskettavaksi kirjaksi.”
”Minun mereni sisältää rakkaudentunnustuksen merelle. Helposti ymmärrettävän ja monitulkintaisen. Lastenkirjoista tunnetun kuvittajan ja kustantajan henkilökohtainen, abstraktia lähestyvä tajunnanvirta vie mukanaan. Erkintalo on onnistunut vangitsemaan minimalistisiin kuvituksiinsa niin meren hellyyden ja leikkisyyden kuin sen väkevän voiman. Kirjan aukeamia hallitsee jatkuvassa liikkeessä oleva, syvä sininen väri ja siellä täällä pilkahtaa myös kirkas punainen, kuin väylän varrella hohtava lateraalimerkki.
Vuodenaikojen mukaan etenevän kirjan poeettiset aukeamat koostuvat lauseista, sanoista ja kuvituksista. Ei ole toista ilman toista.
Eikä elämää ilman merta.”
Aukeama kirjasta Minun mereni, 2021 (Kuvia on rajattu.)
Kirjoittamani tekstit on julkaistu alunperin Galleria Kuvituksen näyttelyn yhteydessä. Näyttelyssä on esillä kirjoista ja sen sivuista tehty installaatio, yhdeksän printin kuvasarja ja yksi originaali akvarellimaalaus meren horisontista. Lisäksi voi tutustua Jennin lastenkirjoihin Värejä meressä (2014) ja Mato ja meri (2019).
Minuun vetoaa näyttelyn printtisarjasta eniten tämä suuri aalto. Mikä on sinun suosikkisi?
Alla: Originaali akvarellimaalaus horisontista. Utuinen ja lempeä, niinkuin meri joskus on.
Minun mereni -tarinasta on näyttelyä varten painettu pieni erä kirjoja, jotka kuvittaja kustomoi käsin niin että jokainen on erilainen.
Pieni ja intiimi näyttely on avoinna 26.8.-25.9. to-pe klo 12-17 ja lauantaisin klo 12-16 osoitteessa Hämeentie 28.
Gallerian verkkosivulla voit kurkistaa näyttelyyn myös virtuaalisesti ja ACastista ja Spotifysta löytyvässä Galleria Kuvitus -Podcastissa voit kuunnella mitä Jenni itse kertoo suhteestaan mereen.
Olisi myös kiinnostavaa kuulla, minkälaisia ovat teidän lukijoiden mielikuvat merestä. Ovatko ne sinisiä ja punaisia, vai jotakin aivan muuta? (Minun mielessäni meri on esimerkiksi joskus musta ja joskus valkoinen, mutta useimmiten vihreä.)
Merellisiä hetkiä ja inspiroivia ajatuksia viikonloppuusi!
Kuvat yllä: Veera Pekkinen
Kuva alla: Ilkka Vuorinen / Galleria Kuvitus