Matkalla Köigustesta Haapsaluun oli aluksi täydellinen, kimmeltävä lauantai. Vain keulapurje oli eri mieltä, eikä tahtonut asettua paikoilleen. Lopulta tuuli kuoli, ja jouduimme käynnistämään moottorin. (Mikä...

Koti veneessä
Matkalla Köigustesta Haapsaluun oli aluksi täydellinen, kimmeltävä lauantai. Vain keulapurje oli eri mieltä, eikä tahtonut asettua paikoilleen. Lopulta tuuli kuoli, ja jouduimme käynnistämään moottorin. (Mikä...
23. heinäkuu klo 03:40 S/y Veerable lipui Herrvikin uloimman aallonmurtajan ja sen vihreän väylävalon ohi aamuvarhaisella. Siitä alkoi matka kohti Latvian rannikkoa ja Ventspilsin satamakaupunkia....
Tänään on John Nurmisen säätiön käynnistämä Itämeripäivä ja ajattelin sen kunniaksi jakaa pienen avomeripostauksen. Joskus kun minulta on kysytty mikä purjehtimisessa on parasta, olen nimittäin...
Innoittajia ja naispurjehtijoita käsittelevässä postauksessani kerroin, että purjehdin mieluiten merta rakastavien ihmisten seurassa, sukupuoleen katsomatta. Mutta onhan minulla silti naisisto! Mistä siinä siis on kyse?...
59°26′37.5″N 19°30′6.3″O Aah ihanaa, viikonloppu. Levylautasella venyttelevää jazzia ja lasissa hyvä punaviini. Lattialla ovat levällään suuret Itämeren kartat. Olen tänään taas mittaillut etäisyyksiä ja suunnitellut...
Päivän postauksen otsikko on kompa. Purjeveneessä ei nimittäin ole kapteenia, eikä siksi myöskään kapteenin rouvaa. Purjeveneessä on kippari! Jos halutaan olla tarkkoja, niin kapteeni viittaa...