Matkalla Köigustesta Haapsaluun oli aluksi täydellinen, kimmeltävä lauantai. Vain keulapurje oli eri mieltä, eikä tahtonut asettua paikoilleen. Lopulta tuuli kuoli, ja jouduimme käynnistämään moottorin. (Mikä on aina maailman tylsintä.) Nyt joulukuun pimeydessä sitä ajelisi kyllä koneellakin ihan mielellään näin kirkkaansinisen taivaan alla.
Haapsalu
Haapsalun satamassa oli vähän enemmän veneitä, mutta heinäkuun lomia ajatellen sielläkin oli kyllä hiljaista. Satamaravintolan terassi oli tyhjä. Ennen parempaa tutustumista Venäjän tsaarien ja aristokraattien suosimaan kylpyläkaupunkiin me kiertelimme satama-alueella, joka oli täynnä vanhoja, sympaattisia hinaajia.
Kaupunki oli viihtyisä ja rauhallinen. Kuuluisia kylpyläpalveluita emme päätyneet kokeilemaan, mutta nautimme kävelyretkistä koleasta kelistä huolimatta. Mukana seikkailemassa oli myös koiramme Hilma, joka pääsi mm. keskiaikaisen linnan pihalle ja Haapsalu Kuursaalin viehättävään kahvilaan. Kiitos vielä kahvilavinkistä Hanna Saario! Rantapromenadin varrella riitti romanttisia huviloita ja ruusuja oli rutkasti enemmän kuin Visbyssä, missä käydessämme ne olivat jo kaikki lakastuneet. Täällä on lomaansa viettänyt myös Pjotr Tšaikovski.
Aivan ihastuttavia vanhoja valokuvia Kuursaalista ja kylpyläkaupungin rantaelämästä löytyy täältä.
Haapsalussa on myös viehättävä vanha juna-asema, jonne kävely satamasta kesti kylläkin vähän aikaa. Paluumatkalla löysimme aivan sattumalta mahtavan, kotiruokaa tarjoavan ravintolan, Taksi Pubin. (Kadulta ei näe röyhelöisten verhojen läpi sisälle, joten luulimme nimen perusteella paikkaa ensin perusbaariksi.) Vanhoilla esineillä ja kuvilla sisustetussa paikassa riitti katseltavaa.
Haapsalusta matka jatkui Lohusaluun. Matkan varrella koettiin jälleen ilmoja laidasta laitaan. Välillä tuuli hävisi kokonaan ja seuraavassa hetkessä mentiin taas rytinällä eteenpäin.
Lohusalu
Laulasmaan ikivanhalle virkistysalueelle rakennettu Lohusalu sadam on moderni ja hyvin siisti. Venelehden mukaan satama on ollut yksi Viron tasokkaimmista. Rantaravintolan suurella terassilla järjestettiin aikaisemmin lauantai-iltaisin tansseja. Surullista kyllä, ravintola ja pubi oli nyt suljettu koronan vietyä viimeisetkin asiakkaat. Satamakonttorin vieressä odotti pitkä rivi uusia polkupyöriä käyttäjiä. Me nautimme kuitenkin täydestä rauhasta ja hienoista, avarista saunatiloista. Sauna lämpeni joka päivä, eikä vuoroa tarvinnut erikseen varata. Aika luksusta. Lohusalussa tajusin yhtäkkiä, ettei Baltian satamissa ollut koko aikana ollut naisten pesutiloissa samaan aikaan muita ihmisiä.
Sataman harvat veneet olivat paikallisten kausipaikoilla olevia pieniä moottori- ja kalastusveneitä, jokunen purkkari oli joukossa. Lohusalussa yöpyi kanssamme samaan aikaan neljä vierasvenettä. Kaunis puuvene Helsingistä, yksi vene Kotkasta ja yksi Saksasta. Sekä suuren betonilaiturin päähän kiinnittynyt Laev Tiir, venäläisestä sotalaivasta virolais-suomalaisen pariskunnan kodiksi muutettu teräsalus. Kolhiintuneen jättiläisen kannelle oli rakennettu mm. sauna ja kalastusharrastukseen tarvittava kesäkeittiö. Kelluvat asumismuodot saivat jälleen aivan uuden ulottuvuuden. Näinkin voi joku asua!
Voit seurata elämää aluksella Laev Tiirin Instagramissa.
Kotimatkalle Lohusalusta lähdettiin aamuyön tunteina ja niin nähtiin tämän reissun viimeinen auringonnousu merellä. Kaivattu tuulensuunta ja voimakkuus tavoitettiin vasta puolimatkassa, mutta viimeiset tunnit olivat sitäkin hauskempia. Merimaileja 20.6.-6.8. tekemällämme reissulla kertyi vajaa tuhat. Hienoja muistoja sitäkin enemmän. Reissun kaikki postaukset löytyvät kootusti täältä.
Kiinnostaako purjehdus Baltiassa?
Hyviä vinkkejä Virossa ja Latviassa purjehtimiseen saa Sail in Estonia and Latvia -oppaasta, joka esittelee maiden vierasvenesatamat palveluineen ja sisäänajo-ohjeineen. Opas on toteutettu osana EU-projektia, jonka tarkoitus on edistää veneilyturismia Virossa ja Latviassa. ”Opas tarjoaa hyödyllistä tietoa, mutta siihen kannattaa suhtautua myös pienellä varauksella tuon markkinointihenkisyyden takia. Kaikkia uudistuksia ei ole ehditty toteuttaa ja esimerkiksi satamien syvyystiedot eivät välttämättä pidä paikkansa, vaan ne on arvioitu vähän yläkanttiin”, kertoo Virossa ja Baltiassa paljon purjehtinut Sari Suomalainen Helsingin Uutisten tekemässä haastattelussa (16.7.2020). Jos joku asia arveluttaa, kannattaakin soittaa suoraan satamapäällikölle.
Maisemallisesti ensimmäisen Viron-reittimme varrella näkynyt suora ja yllätyksetön rantaviiva oli Turun ulkosaaristoon tottuneelle silmälle pienoinen pettymys. Merellä luonto tarjoaa kuitenkin aina kauneuselämyksiä, kuten tyynellä kelillä veteen heijastuneet pilvet. Kiinnostavinta Viron puolella olivat kuitenkin historian kerrostumia tarjoavat satamat. Matkan loppusuoralla arvostimme luonnollisesti myös edullisia ruokakauppoja, joista hamstrasimme mm. tölkkipelmenejä. Satamakaupungeista haluamme joskus tulevaisuudessa vierailla ainakin Pärnussa ja Jūrmalassa. Riika tulisi varmasti katsastettua samalla. Kiinnostavaa olisi käydä myös Kihnun ja Ruhnun saarilla sekä Koillis-Virossa, Narvassa.
Tarinan kääntöpuoli
Palattuamme Suomeen saimme lukea tarinan kääntöpuolen Facebookin purjevenefoorumeista. Myös YLE uutisoi ”vuosisadan ruuhkasta”. Eli samaan aikaan, kun me ihmettelimme aavemaista Viroa, olivat Saaristomeren satamat olleet aivan tukossa. Veneilijöiden määrä on kasvanut Suomessa kahden koronakesän aikana niin paljon, että kaikille kesälomapurjehtijoille tuttu ilmiö, satamien vierasvenepaikoista käytävä kilpajuoksu, kuuluu nyt normaalina osana purjehdusloman jokaiseen päivään. Veneilijöiden on lähdettävä matkaan jo aamuvarhain, jotta he saavat venepaikan seuraavasta satamasta. Jos et ole perillä alkuiltapäivästä, olet auttamattomasti myöhässä. Luin esimerkiksi venekunnasta, joka antoi periksi yritettyään kolme kertaa turhaan mahtua Högsåran suosittuun vierasvenesatamaan. Jotkut odottivat vapautuvaa paikkaa tunteja. Lopulta veneet kiinnitettiin toistensa kylkiin kahteen riviin. (Mikä Ruotsissa on muuten aivan normaali toimintatapa.) ”Stressaavaa”, kertoi Kristiina Kujala ilmiöstä Helsingin Sanomien tekemässä haastattelussa jo vuonna 2009. ”Kaunista päivää ei voi enää viettää merellä vaan pitää suunnata satamaan ja kököttää siellä.” (Ruuhkaa saaristossa, HS 19.7.2009)
Toistaiseksi ruuhka keskittyy erityisesti Saaristomerelle, sillä harvempi suuntaa lomallaan itään kuin länteen. Vaikka Suomenlahdella riittäisi tilaa, tuntuu monen pääkaupunkiseudulta lomalle lähtevän veneilijän päässä jyskyttävän mantra, joka menee suurinpiirtein näin: Barösund-Hanko-Högsåra-Aspö-Jurmo. Vierasvenesatamiin on kuitenkin päästävä luonnonsatamien sijaan, sillä ”veneilijät haluavat – – entistä enemmän mukavuuksia. Siksi veneistä on tullut matkailuvaunuja. Ne ovat kasvaneet huikeasti kooltaan, ja vierasvenesatamat joutuvat kasvamaan niiden mukana.” Näin kuvaili Antero Molander, myöskin jo vuosia sitten. (HS 19.7.2009)
Tämä kaikki yhteensä aiheuttaa lopulta sen, että jos täpötäydestä satamasta onnistuukin saamaan paikan, eivät fasiliteetit tahdo enää riittää. Viime kesänä Saaristomeren satamien kuivakäymälät täyttyivät, makeasta vedestä oli paikoitellen pulaa ja septintyhjennykseen tarkoitetut pumput reistailivat. Kehitys on valitettava, mutta myös kiinnostava. Minkälaisia valintoja veneilijät ensi kesänä ja lähivuosina tekevät? Jatkuuko sama hullunmylly, vai lähtevätkö suomalaiset pikkuhiljaa laajentamaan reviiriään luonnonsatamiin, itään tai vaikka Viroon? Kuinka veneilijöitä kipeästi tarvitsevat vierasvenesatamat (myös Saaristomerellä) saisivat vieraikseen ”sopivan määrän” venekansaa? Entä kuinka veneilijät löytäisivät lomaansa kilpajuoksun ja jonottamisen sijaan sen kovasti kaivatun rauhan?
Taskun pohjalta löytyy vielä Haapsalun Kuursaalin kortti. Relax. We’re all crazy. It’s not a competition. Päätän ottaa tämän jatkossa purjehdusfilosofiakseni.
