Seuraavaksi kirjoittelen aiheesta, joka on pyörinyt mielessäni pitkään, nimittäin koronan vaikutuksesta vierasvenesatamiin. Tilanne näkyi viime kesänä erityisen selvästi siinä, että jossain satamat olivat täysin autioituneet ja toisaalla kärsittiin ylettömästä ruuhkasta. Jos ensi kesän reittisuunnitelmia ei vielä ole lyöty lukkoon, nyt voi olla hyvä hetki pohtia asiaa. Mitä jos yllättäisitkin itsesi (ja venekuntasi) lähtemällä jonnekin missä et ole ennen käynyt? Luonnonsatamiin? Viron puolelle? Itään päin? Vaihtoehtoja riittää.
Me päädyimme purjehtimaan Viroon viime kesänä aivan sattumalta, kun saimme matkan varrella lahjaksi kaikki Viron merikartat. Aikaisemmin olimme käyneet veneellä vain Tallinnassa, joten suositut saaret, kuten Saarenmaa, Hiidenmaa ja Muhu olivat meille täysin tuntemattomia. Seurasin kuitenkin tuossa vaiheessa tiukasti tuuliennusteita ja laskeskelin jäljellä olevia lomapäiviä. Olimme saapuneet juuri Latviasta aikamoisessa keikutuksessa ja halusimme välttää loman loppumetreillä turhaa taistelua. Kaikkialle emme ehtisi, mutta aika riittäisi hyvinkin seuraavanlaiseen, Saarenmaan eteläpuolelta lähtevään pikku kierrokseen: Montu-Abruka-Kuressaare-Köiguste-Haapsalu-Lohusalu-Helsinki.
Olimme kuulleet jo Gotlannin puolella juttuja siitä, kuinka tyhjiä Viron satamat tänä vuonna olivat, kun suomalaiset veneilijät jäivät koronatilanteen vuoksi pitkälti Suomen rannikolle. Emme silti käsittäneet, että ne olisivat niin tyhjiä. Kun saavuimme Viroon Latvian puolelta, olimme ensimmäisessä pysähdyspaikassamme, Montussa, vierasvenesataman ainoa vene. Voit lukea lisää matkasta ja saapumisesta Montuun aikaisemmasta postauksestani.
Vuotta aikaisemmin ennusteltiin vielä, että Suomenlahdella ja Riianlahdella liikkuisi pian koronaviruksen aiheuttamien matkustusrajoitusten takia tavallista enemmän purjehtijoita. ”Monien suunnitelmat purjehtia vaikkapa Ruotsiin tai jonnekin kauemmas ovat vaihtuneet purjehdukseen Virossa ja Riianlahdella,” kirjoitti Helsingin Uutiset 16.7.2020. Kun me purjehdimme Riianlahden rantoja pitkin heinäkuussa 2021, saatoimme kuitenkin kulkea kokonaisia päiviä näkemättä ainuttakaan venettä. Suomen rannikkovesien vilkkaaseen liikenteeseen tottuneelle kokemus oli todella aavemainen. Mitä vuoden aikana on oikein tapahtunut?
Abruka
Purjehdimme ensin Montusta Abrukan saarelle. Soitin etukäteen satamaisännälle matkan varrelta ja hän tuli osoittamaan meille paikan – jo toistamiseen täysin tyhjästä satamasta. Laiturit on peruskorjattu 2009 ja ne ovat hienossa kunnossa. Abrukan pienellä saarella asuu alle kaksikymmentä ihmistä, jotka saavat elantonsa lampaiden hoidosta. Me emme viipyneet saarella kuin yhden illan, emmekä juuri nähneet ihmisiä. Venelehden mukaan saarella on lähes ihmisen korkuisiksi kasvavia jättiläissananjalkoja, Öölantia muistuttavia karuja kalkkikiviylänköjä, pieni majakka ja villinä rehottava entinen kartanonpuisto. Teimme laiskan kävelylenkin ja totesimme purjehduksen vieneen mehut niin, että nautimme mieluiten sataman siisteistä, uusista suihkutiloista. Visitestonia.com-sivuston mainitsemia satamapalveluita, eli satamarakennuksen kahvilaa ja turistineuvontapistettä satamassa ei käydessämme ollut. Rannassa oleva hauskan näköinen, hippihenkinen, Teemaja-niminen rakennus oli myös suljettu. Myönnän, että kokemuksemme jäi supersuppeaksi. Myöhemmin kuulimme tietenkin, että ”siellä olisi ollut vaikka mitä!” (jos olisi ottanut etukäteen yhteyttä johonkin paikalliseen henkilöön, joka ilomielin esittelee saarta.)
Pst. Saarelle voi tehdä retken myös Kuressaaresta liikennöivällä, hienolla historiallisella yhteysaluksella. Kuvassa alus on saapumassa Kuressaareen.
Kuressaare
Kun lähdimme Abrukasta kohti vastarannalla häämöttävää Kuressaarta, oli suuntamme jälleen vastatuuleen. Kesti tunnin ajaa koneella ulos kivikkoisesta rannasta. Kun tuuli tyyntyi seitsemään solmuun, avasimme keulaa varovasti, vähän kerrallaan kahteen otteeseen. Riianlahdella aallokko on terävää ja ilkeää, vaikka tuulta olisi alle 10 metriä sekunnissa. Matkan varrella tuuli yltyi uudelleen ja sain ohjata Kuressaareen johtavan, ruopatun väylän lopulta kipakassa 12 metrin sivutuulessa. Väylä oli todella pitkä ja kapea. Kun vilkaisin vähän veneestä sivulle, seisoi parin metrin päässä meistä muutamia lehmiä. Ne olivat laiduntamassa veden keskellä kasvavassa matalikossa. Satamassa oli jälleen runsaasti tilaa, mutta veneitä kuitenkin, kun kyseessä oli isompi paikka kyseessä. Satamapalvelut olivat hyvät ja pistimmekin saman tien pesukoneet pyörimään. Välillä kävin ihailemassa samassa laiturissa olevaa historiallista Herreshoff 58 ketsiä nimeltä Bounty of Mobile.
Kuinka ihanaa, että matkamme oli niin löyhästi suunniteltu, ettei luvassa ollut kolmen päivän myrsky ollut mikään ongelma. Jäimme laiskottelemaan siksi ajaksi Kuressaareen, jossa riitti katseltavaa jopa veneen kannelta. Aivan sataman vieressä sijaitsi nimittäin vanha linna ja linnan puisto. Suomalainen naapurivene oli viettänyt Kuressaaressa jo kuukauden.
Ensimmäinen aamu Kuressaaressa oli tuulinen mutta aurinkoinen. Miehet onkivat laiturilla. Myrsky antoi vielä odottaa itseään. Olimme kunnon turisteja ja vierailimme vanhassa linnassa, jonka paksut seinät sulkivat aurinkoisen päivän tehokkaasti ulkopuolelleen.
Seuraavana aamuna oli satamaravintola Hafenin raskaat terassihuonekalut korjattu pois ja suuret metallirunkoiset aurinkovarjot kaadettu maahan makaamaan. Vilkaistuamme säätiedotusta lisäsimme veneemme kiinnitysköysiä ja köytimme varmuudeksi aurinkopaneelit kiinni varustekaareen. Sitten karkasimme kaupungille. Törmäsimme yllätykseksemme tuttuihin omalta venekerholtamme ja päädyimme pitelemään porukalla sadetta torin laidalla sijaitsevaan pubiin. Testasimme myös kaupungin parhaiden ravintoloiden joukkoon rankatun Hafenin (kuvassa taustalla), ja hyvä se olikin.
Hafenin valot.
Suosikkipaikaksemme Kuressaaressa nousi kuitenkin Vinoteek Prelude, jonka tunnelmallisessa hämärässä nautimme ostereita ja erityisen hyvää viiniä. Huomio te yksin tai kaksin matkustavat ei-veneilijät, jotka haaveilette Kuressaaren reissusta: ravintola tarjoaa myös majoitusta. Vinoteek Residents on nettisivujen mukaan: Viihtyisä ja romanttinen ”pesä” kahdelle. Sopii henkilöille jotka haluavat yksityisyyttä.
Köiguste
Lähdimme Kuressaaresta aamukahdeksalta, nostimme purjeet 8:40 ja menoksi. Kuljimme kuuden metrin sivumyötäisessä tuulessa viittä solmua, vaikka reivi oli jätetty vielä varmuudeksi päälle. Tuuli oli ollut koko Virossa olomme ajan puuskaista ja ukkospilvet kerääntyivät välillä taivaalle. Ei huvittanut riskeerata. Täällä yllättäen nousevalta tuulelta ja aallokolta ei pääsisi saariston suojaan niin kuin Suomessa. Mustat pilvet räjähtivät tällä kertaa yllämme juuri, kun olimme aivan loppusuoralla, Köigusten sataman edustalla sijaitsevalla lahdella. Satamaisäntä kertoi puhelimessa jo näkevänsä veneemme, kun rankkasade alkoi. Pääsimme kuitenkin merkittyä väylää hienosti satamaan ja sen upouuden ja tyylikkään satamarakennuksen suojiin.
Köigustessa teimme jälleen pienen kävelyn ympäristöön, mutta totesimme, ettei erityistä nähtävää juuri ollut, ainakaan ilman polkupyöriä. Palasimmekin mieluummin satamaan ja vietimme iltaa kokkailun ja kirjojen parissa. Seuraavan pitkän päivän eväät tuli tehtyä samalla.
Illan kruunasi huikea auringonlasku, joka värjäsi lahden voimakkaan vaaleanpunaisen, oranssin ja violetin sävyillä. Köigustesta mieleen jäivät avulias, todella montaa kieltä puhuva satamaisäntä ja kahvilan jumalainen juustokakku. Moderni, tummasävyisista yksityiskohdista, luonnonmateriaaleista ja betonista rakennettu satamarakennus ja sen suihkutilat olivat hienoimmat missä olen retkillämme käynyt. Jos järjestäisin työkseni retriittejä, niin tällaisessa paikassa niitä pitäisi minusta järjestää. Toisin sanottuna: Ei yhtään ihmistä missään.
Kiitos kiinnostuksestasi ja tervetuloa blogin pariin myös uudelleen! Viron kauniiden – ja hiljaisten satamien esittely jatkuu seuraavassa postauksessa.
